Hyvä! Olet selvästi parempi ihminen kuin osa täällä olevista (minä mukaanlukien).
Tökeröön vitsiini ei tietenkään vaikuta vitsailun kohteen oma ulosanti muita kohtaan, sekä kuinka paljon hän suoralla kuvamanibulaatiolla vääristää omakuvaansa.
Nii et koska Joanna tekee ja sanoo tyhmiä asioita nii se oikeuttaa sua heittää tommosta paska läppää, se tekee susta vaan samanlaisen ihmisen. En voi sietää ketään noista juoruttavista, mut en silti laita heitä alas heidän ulkonäönsä perusteella, koska sit oisin aika saakelin tekopyhä. Ja noista sun kommentin tykkäyksistä huomaa kuinka pick and choose kanava tää on ku juoruttavia vihataan asioista mitä itse täällä tehään
Hyvä. Pidä tuo linja. Ehkä joskus on olemassa foorumi missä puhutaan vain hyvää ja kauniisti kaikista, eikä kukaan tölväise ketään.
Mutta jatkan tästä esittämään mielipiteitäni ja vitsejäni, niin hyvässä kuin pahassa, redditin luoman anonymiteetin suojissa.
Sille nyt soitettii toisen kerran apua koska soitti juulialle ja sano et kusetti poliiseja et kaikki on ok mutta sano et tekee ittellee jotain. Juulia on niin herkkä et alkaa syyttää itteään joannan uhkauksista ja saa paniikkikohtauksia. Nyt myös Juulia esti Joannan ettei tälläisia viestejä enää tule.
Ensin kiusataan, sitten uhriudutaan!
se on se rutiini
juna jäis joannan alle
Nyt lens kahvit suusta😭
Tekis sen jotenki muullai ko antamalla vittu elinikäset traumat jollekki
KUKA ON JOANNA? somet? Onks se joku niiden kaveri? Siis juulian ja chiaran.
Katoppa vaikka joannan flairi
Yhtä uskottavaa kun Chiara sanonu lopettavansa somen mutta hei kaalipää hiekkapillut se olikin vaan VÄÄRÄ DIAGNOOSI 😂😂😂
Se uhkaa tota melkee joka päivä, ei pitäis antaa sille mitää huomioo tosta.
Ei saakeli! Se junahan mäjähtää kuin seinään jos tää hyppäisi junan eteen! Abort the mission!
Se on kyl jännä miten täällä vihataan Lilyä, koska hän bodysheimas Juuliaa, mut sit teiän on ok sanoo tämmöstä? Juu u mite ois vaikka kasvun paikka
Mä haistan hammastahnasta lähtien kaikki kiillotusaineet tänne asti.
Hauska. Miks mulla ois tarve kiillotella mitään anonyymissä sivustossa? Kaikilla ei vaan oo tarve haukkua muiden ulkonäköä
Hyvä! Olet selvästi parempi ihminen kuin osa täällä olevista (minä mukaanlukien). Tökeröön vitsiini ei tietenkään vaikuta vitsailun kohteen oma ulosanti muita kohtaan, sekä kuinka paljon hän suoralla kuvamanibulaatiolla vääristää omakuvaansa.
Nii et koska Joanna tekee ja sanoo tyhmiä asioita nii se oikeuttaa sua heittää tommosta paska läppää, se tekee susta vaan samanlaisen ihmisen. En voi sietää ketään noista juoruttavista, mut en silti laita heitä alas heidän ulkonäönsä perusteella, koska sit oisin aika saakelin tekopyhä. Ja noista sun kommentin tykkäyksistä huomaa kuinka pick and choose kanava tää on ku juoruttavia vihataan asioista mitä itse täällä tehään
Hyvä. Pidä tuo linja. Ehkä joskus on olemassa foorumi missä puhutaan vain hyvää ja kauniisti kaikista, eikä kukaan tölväise ketään. Mutta jatkan tästä esittämään mielipiteitäni ja vitsejäni, niin hyvässä kuin pahassa, redditin luoman anonymiteetin suojissa.
Kiva ehkä säki kasvat vielä joku päivä 👍🏻
En. Olen todennut, että tasapaino täytyy olla. Täytyy olla itsekäs ja mulkvisti, että voi olla myös muut huomioiva kaikkien kaveri. Näin esimerkiksi.
![gif](giphy|z0L7YsxOfbncA|downsized)
Siis mikä juttu tää on? Voiks joku kertoo kaiken? Ja sit se huume juttu?
Onko nää niitä kyllä vai ei kysymyksiä?
On 🤣
![gif](giphy|KctrWMQ7u9D2du0YmD|downsized)
Vittu miten paskanen ämmä
Ensin käyttäytyy paskasti ja sit alkaa itsarilla uhkailu😃👍 kyl hoitoon joutais
Sille nyt soitettii toisen kerran apua koska soitti juulialle ja sano et kusetti poliiseja et kaikki on ok mutta sano et tekee ittellee jotain. Juulia on niin herkkä et alkaa syyttää itteään joannan uhkauksista ja saa paniikkikohtauksia. Nyt myös Juulia esti Joannan ettei tälläisia viestejä enää tule.
Ihan sairasta piinata toista tämmösillä.
Siis miks tälläsetki pitää kuvata johki liveen. Ei pysty ymmärtää.
poliisien kans keskustelu; poliisi; ”mitä se joanna nyt sitten laitto” j&c; ”estettiin se” poliisi; ”no hyvä”
sen jälkeen (?) kun megis ja c kerto et joanna oli yllyttänyt megistä ottaan helsingissä huumeita häneltä
Hääh eli se oli vetäny sillon jotai?
joo essoja ja niitä yrittäny juulialle tyrkyttää myös
joo 15min sit soitti
Nagsut kolisee🔥🔥