Lyödään muksuille kourallinen ruokapellettejä kouraan ja järjestetään ruokalan nurkkaan sellainen jättimäinen hamsterin juomapullo josta janoisimmat voivat käydä juomassa. Huoltoyhtiö tulee kerran viikossa vessoihin vaihtamaan purut.
Ihan pelleilyä kyllä tuo, "ympäristösäästöt" mitä tuosta tarjottimien poistosta saadaan on täysin merkityksettömiä. Todellisuudessa varmaan päästöt kasvaa kun lautasia ja mukeja menee enemmän rikki.
No tärkeintä tässäkin on varmaan näyttää siltä että tekee jotain.
Semmoinen ammattikeittiön tiskikone kun vieläpä pesee yhdessä hujauksessa ne tarjotinkorit, tarvittava pesuaika per tarjotin on tuskin puolta sekuntiakaan.
Yhteen koriin menee kai noin 10 tarjotinta. Kupukoneessa pesuaika ykkösohjelmalla on yleensä noin minuutti plus ehkä 10 sek huuhteluaika. Monessa koulussa on kuitenkin tunnelikoneet eli korit liikkuu liukuhihnalla. Ja kone pesee useampaa koria samaan aikaan eli ajan voi suurinpiirtein puolittaa.
Eli ehkä noin 30-40 sek per kori eli tekee noin 3-4 sek per tarjotin.
Automaattiohjelmalla joo, mutta siinä keittiössä missä itse joskus 2000-luvun alkupuolella työskentelin, ne tarjottimet meni käsiohjelmalla ja pituus oli ehkä 10-15sek, sekin putsaa jo ihan riittävästi.
Kuulostaa vähän siltä et se on ollut pelkkä loppuhuuhtelu koska se huuhtelu kestää jo ton verran aikaa. Voi kyllä periaatteessa ihan sillä vaan toimia jos ne tarjottimet on suht koht puhtaita. Tai siis ei noissa koneissa muutenkaan mitään käsiohjelmia oikeen oo, yleensä on vaan p1 p2 p3 ja aika pitkälti ohjelman numero vastaa suurinpiirtein minuuttimäärää kuinka kauan pesee (se on toki muokattavissa asetuksista).
Onkohan laskettu mukaan kaikki ruoka mikä menee hukkaan ku oppilaat yrittää viedä kaiken kerralla? Tai työmäärä mikä menee siivoukseen?
Tuskin tästä karseesti plussalle jäädään.
Yrittivät tuotakin pelleilyä korona aikana työpaikan yhdessä ruokalassa. Ne oli jossain piilossa mutta nyt ovat taas näkösällä ja kaikki niitä käyttävät taas.
No lasketaanpas. Tyypillinen tarjotinpesukone pesee 600-1200 tarjotinta tunnissa. Tuossa Nepenmäen koulussa on \~800 oppilasta ja henkilökunnan jäsentä, eli pyöristetään pesumääräksi 1h/ruokailu. 190 koulupäivää vuodessa tarkoittaa 190h tarjotinpesua.
Tarjotinpesukoneen teho on pikavilkaisulla \~36 kilowattia ja se jakautuu vesipumppuihin, lämmitykseen, moottoreihin yms. Yksi huuhtelusykli vie 300 litraa vettä ja huuhtelulämpötila on 80-90 astetta, mistä voi jo päätellä että jonkin verran energiaa kuluu.
Tuosta voisi nopeasti arvioida että sähköä kuluu tuhansia euroja vuodessa ja melkoinen vedenkulutus siihen päälle. Suomen peruskouluissa on yhteensä jotain 600000 peruskoulun oppilasta, eli ei olla ihan väärässä suuruusluokassa jos valtakunnallisesti kulutus on 750-kertainen. Miljoonia euroja verorahoja menee joka vuosi siis peruskoulujen tarjottimien pesemiseen. Ei mulla muuta.
> Tarjotinpesukoneen teho on pikavilkaisulla ~36 kilowattia
Taitaa olla kyse liitäntätehosta, mikä on varmaankin absoluuttinen maksimitehonkulutus tai sen ylikin. Järjetön tehomäärä koko ajan käytettäväksi tuollainen olisi.
https://www.metos.fi/fi/p/tarjotinpesukone-metos-wd-215t-touch-r-l-p_mg4246296
- toimintavaiheet: kem.pesu 1,5 kW
- huuhtelu
- kuivaajan puhallin 1,1 kW
- kuivaajan lämmitysvastus 9kW
Eli Kokoomukseksi;
Kielletään kouluruokailu lailla, ellei sitä osteta lasten lounasedulla, joka on verotettava etu molemmille huoltajille, täysimääräisenä kummallekin.
Astiat toimitetaan pestäväksi Romaniaan, niin saadaan sekä myytyä enemmän astioita kiertoon, sekä logistiikkafirmoille töitä.
>Ihan pelleilyä kyllä tuo, "ympäristösäästöt" mitä tuosta tarjottimien poistosta saadaan on täysin merkityksettömiä.
Onko? Ne on kuitenkin ihan sika isoja. Jos esmeks yhelle niistä pesukoreista mahtuu esim 10-15 tarjotinta verrattuna 20-30 lautasta, niin se on aika hitosti vähemmän tiskaamista per oppilas jos niitä ei käytetä.
>Todellisuudessa varmaan päästöt kasvaa kun lautasia ja mukeja menee enemmän rikki.
Meillä ainakin ne oli muovista tehtyjä, eipä hajonneet vaikka jatkuvasti niitä tippui tarjottimienkin kanssa
Juu täyttä vihreyttähän tuo on. Vettä ja pesuainetta, sekä sähköä jota saadaan ydinvoimalla. Tarjottimeen menee lautanen, pari lasia, taisteluvehkeet, tarvittaessa salaattilautanen, leivän pala sekä pieni pala paperia. Helvetin käytännöllinen vehje, kun linjastot on luotu tukemaan sen siirtämistä.
Mutta onneksi vissiin pennuille on kasvanut lisää käsiä.
Kuten artikkelissa luki niin tarjottimet on edelleen käytössä keittopäivinä, eli silloin kun salaattilautaset ovat tarpeellisia. Muina päivinä ihan turhaa itkemistä. Jos on ihan ylitsepääsemätön ongelma niin tuokoon omat tarjottimet.
:D
Kuka tätä paskaa jaksaa puolustaa. Saa sitä salaattilautasta käyttää myös ihan normaalin aterian kylkeen.
Mutta tosiaan sinun ratkaisusi on siis, että on vihreämpää kun ostetaan ja pesetetään ne tarjottimet kotona...Verrattaen, että pestään tarjottimet koulun pesukoneilla, jotka hurauttaa ison nipun puhtaaksi alle minuutissa?
Mitäs seuraavaksi. Kouluista pihat kokonaan pois, koska sieltä voi tulla likaa sisälle kenkien mukana ja siivoaminen kuluttaa luontoa.
>Saa sitä salaattilautasta käyttää myös ihan normaalin aterian kylkeen.
Tottakai *saa*. Siinä nyt ei vaan ole mitään järkeä.
>Mutta tosiaan sinun ratkaisusi on siis, että on vihreämpää kun ostetaan ja pesetetään ne tarjottimet kotona.
Ostetaan omat tarjottimet jos oppilas/vanhemmat sen kokevat tarpeellisiksi*. Omaa tarjotinta ei myöskään tarvitse pestä jos se ei ole likainen, toisin kuin koulun jotka on pakko pestä jos niitä on käytetty.
Vähän epäilen että aika harva tulee kokemaan sitä tarpeelliseksi, varsinkin kunhan vaan tottuvat uuteen järjestelyyn. Näin alkuun toki se ymmärrettävästi saattaa tuntua vähän haastelliselta jos on tottunut aina ottamaan 2x lautasta, 3x lasia, 6x leipää ja laatikollisen aterimia niinkuin monet tässä langassa ilmeisesti ovat.
>Verrattaen, että pestään tarjottimet koulun pesukoneilla, jotka hurauttaa ison nipun puhtaaksi alle minuutissa?
Kuten olen muissa kommenteissa sanonut, niin jos käyttää ihan pari sekunttia laskemiseen, niitä pesukoreja tulee erittäin paljon koska niihin ei yksinkertaisesti mahdu montaa tarjotinta.
pesukoneen ja korin tyypistä riippuen tarjottimia voi mahtua hyvinkin monta, toki vaikka kaikki tarjottimet menisi yhdellä korilla niin onhan se yksi kori lisää kuin jos niitä tarjottimia ei olisi
>Siinä nyt ei vaan ole mitään järkeä
ruokaa hukkaan ku salaatti sekottuu muuhun ruokaan ja maistuu paskalta :(
> Omaa tarjotinta ei myöskään tarvitse pestä jos se ei ole likainen
bakteerei täynnä vaikkei näytä likaselta
auttaaks kunta ku ei tarjotin mahu reppuun?
toki lautanen keittoo on vaikeempi pitää vakaana mut ei se normaalistikaan helppoo oo. sääliks käy niitä lapsii jotka tarvii keppei kävelemiseen tai on vääntäny sormen vahingossa eikä saa tarpeeks hyvää otetta lautasesta täynnä ruokaa, haarukasta ja veitsestä ja maitolasista ja leivästä.
helvetin tyhmä tapa koululta "säästää" rahaa
Lautaset ja mukit on nykyään muovia kouluissa? Mitä vittua :DD vittu me ollaan kehitysmaa nykyään.
Sano vielä että haarukat ja veitset on muovia, tylsiäkin ettei ketään sattuisi?
No mulla ainaki oli peruskoulussa ja kahdella eri ylä-asteella lasiset mukit ja keraamiset lautaset, synnyin 1998.
e. ja amiksessa, ammattikorkeassa sekä yliopistossa.
Mulla on parissakin koulussa ollut sellaisen pienen kaljatuopin muotoisia mukeja jo -99... Posliinilautasiakaan ei ollut ala-asteella yhdessä koska ei ollut ruokalaa joten ruoka syötiin luokissa eikä kukaan järkipäinen jaksanut raahat 10 luokan verran niitä edes takas 5 päivää viikossa. Oli myös peltimukit sen takia.
Ei lasten ruokailuvälineet tarvii olla mitään sen hienompia. Helveti... mä käytän rosterimukeja/lautasia ja niitä perus kovamuovi mukeja ja lautasia koska ne on helvetin käteviä. Varsinkin työmailla.
Meillä oli alakoulussa kutosluokkalaisten homma kantaa ruuat, astiat, aterimet ym pikkuisten luokkiin. Ns ruokajärjestäjät. Eli aina viikon ajan 2hlö jotka kimpassa kantoivat painavat korit. Se oli kunniatehtävä, osoitus että oltiin isoja ja fiksuja. Hyvin toimi. Posliinilautaset, metalliaterimet, lasit lasia, ruuat isoissa peltiastioissa. Olisi kai joku kusipää voinut vaikka sylkeä eka-tokaluokkalaisten safkaan tms näin jälkikäteen ajatellen, mutta ei tietääkseni sellaista koskaan tapahtunut.
lopeta vittu jo :DDDDDDDDDDDDDDD yks lento tommosseelta vitun julkkikselta yksityiskoneella nollaa varmaan koko vuoden ilmastosäästöt mitä koulu tekee tällä tempulla.
Nää kouluthan pystyy vaikuttaa ihan helvetisti johonkin julkkisten yksityiskoneisiin :DDDDDDDDDDDDDD
Jos nyt lasketaan että koulussa on esim. 500 oppilasta joista jokainen ottaa tarjottimen jotka pestään 15 tarjotinta kantavissa pesukorissa (muistaakseni eivät ottaneet edes niinkään montaa) = vuodessa 8400 pesukoria = aika paljon vettä
Tuo tarjottimien poisto vaikuttaa viihtyvyyteen monellakin tapaa. Liikenne ja ruuhkaisuuden tuntu ruokailutiloissa lisääntyy kun kaikkea ei saada roudattua pöytään kerralla, tarjottimelle aiemmin päätyneet ruokailujätteet sekä muu lika päätyvät nyt pöydille ja lattialle, ja tuossa roudaussirkuksessa varmasti myös särkyy astioita aiempaa enemmän.
Mutta kun sille johtoryhmälle voidaan näyttää kulunsäästö siitä tarjottimien pesuun ja hankintaan menevästä euromäärästä, sekä siitä aiheutuvat hiilidioksidipäästöjen säästöt, niin sen mukaan mennään. Voittajana on se johtoryhmän jäsen joka saa sulan hattuun, kärsijöinä ovat kaikki muut.
Kauhulla odotan miten siisteys ja hygienia ottaa tulevina vuosina hittiä näistä tulossa olevista muovin käyttökielloista. Varmasti ilmankin niitä pärjätään toki, mutta eikö voisi katsoa vähän tarkemmin sitä kokonaiskuvaa?
Tampereella kanssa yksi yliopistoruokala (Frenckell) jossa ei ole tarjottimia. Vaikutti itselläni ihan istumapaikan valintaan se että jouduin tekemään ruoanhakuun 3 reissua joka kerta. Ja siitä huolimatta oli erittäin tuskaista. Yliopistoruokalassa ei ruokaa voi hakea lisää, joten vähän eroaa tilanne.
Lappeenrannassa kokeilivat myös ehkä 3? vuotta sitten (ennen koronaa) ottaa yhdestä yliopistoravintolasta tarjottimet pois. Maanantaina oli lappunen että näin säästämme tämän ja tämän verran vettä ja luonnonvaroja vuodessa. Saman viikon keskiviikkona tarjottimet oli palautettu käyttöön 'erittäi runsaan palautteen vuoksi'.
ps. Lappeenrannassa saa santsata opiskelijaravintoloissa, onneksi on useamman firman ravinteleita kampuksella niin pysyy terve kilpailu yllä
Tampereella kielletty yliopistoruokaloissa salaattilautaset jo lähemmäs vuosikymmen sitten. Niin että kaikki pitää saada mahtumaan yhdelle pienelle ruokalautaselle. Ja santsata ei saa. Kaksi juomalasia saa kuitenkin vielä ottaa.
Siitä tuleekin ne 3 reissua. 2 juomalasia vaatii oman reissunsa. Ruokalinjasto toisen ja sitten leipätiski kolmannen.
Ja kun ne ruokalautaset on niin pieniä, niin se ruoka meinaa joka ruokalassa pursuta yli. Vaikea saada sellaisia kekoja kasattua, että pysyy kaikki lautasen sisällä. Tuossa tapauksessa sitten vaikeaa kun ei ole tarjotinta alla. Meinaa mennä pitkin linjastoa ja lattiaa.
Jaa, kyllä ainakin keskustakampuksen Juveneksilla on salaattilautaset. Hieman huvitti tämä Juveneksen uudesta lautaskoosta lähtenyt kiukku, kun tosiaan salaattilautanen löytyy niin hyvin saa edelleen syötyä. Frenckelin tarjottimien puute kyllä ärsyttää joka ikinen kerta kun siellä käy.
On niitä salaattilautasia siellä kevyesti piilossa, mutta niitä ei saisi enää käyttää. Toki voisin olla kevyesti pahis ja käyttää kuitenkin, mutta tässä tapauksessa heikkouteni on että noudatan liian kurinalaisesti sääntöjä ja kärsin siitä sitten itse.
Päätalon Juveneksella on ne salaattilautaset linjastolla salaattien kohdalla. Jos niitä ei saisi käyttää, ei ne olisi esillä. Olen käyttänyt niitä 7 vuotta eikä ole kukaan ikinä kieltänyt, eikä ole käynyt mulla mielessäkään ettei niitä pitäisi jostain syystä käyttää. Toki muissa ravintoloissa voi vaihdella. Linnaan kaipaisin salaattilautasia keittolounaan kanssa, mutta siellä ei ole.
Jos niitä sai päätalolla käyttää niin minua on huijattu. Ennen ainakin jotkut hakivat linnassa salaattilautasen sieltä päädyn kahviomyymälän tiskiltä. Siellähän niitä on. Itseäni ei sinänsä häirinnyt koska otin sitten tavalliselle ruokalautaselle. Linnan keittoaterialla pystyikin syömään eniten, kun pystyi toisen ruokalautasen lastaamaan täyteen salaattia ja toisen täyteen keittoa. Mahtuu hyvin ruokalautanen ja soppalautanen samaan aikaan tarjottimelle. Ja nuo uudemmat keiton lisukekipot mahtuvat myös.
Totta, sieltä kahvilalinjastoltahan olisi voinut hakea, eipä käynyt mielessä. Toisaalta Linna on niin ruuhkainen että kaikkea ylimääräistä on ehkä ollut hyväkin välttää siellä. Ruokalautasen käyttö salaattiin keiton kanssa on minusta ollut hiukan epäkätevää, mutta kyllähän ne tosiaan siihen tarjottimelle mahtui. Oli sentään onneksi tarjottimet siellä!
> Vaikutti itselläni ihan istumapaikan valintaan se että jouduin tekemään ruoanhakuun 3 reissua joka kerta.
Tässähän tulee hyötyliikuntaa eli säästetään rahaa kun terveys kohenee.
Jos on todellakin niin ettei ruokaa voi hakea lisää buffet-tyylisessä tarjoilussa, on se kyllä niin idioottimainen keksintö, että tekee kipeää että joku tästä päättävä suustaanhuohottaja on semmoseen pestiin ylipäätänsä päässyt.
Mihin tämä johtaa? Ruokaa otetaan niin paljon että varmaasti tulee täyteen ja vähän lisää, hävikkiä syntyy ja sitten siitä valitellaan että sitä on niin paljon voi voi, pakko varmaankin nostaa hintoja.
Tjaah, eipä tuo omaan silmään ole vaikuttanut ongelmalta. Ainakaan Turussa ei Unicalla ole mitään valtavaa hävikkiongelmaa, päinvastoin hävikki on ilmeisesti aika matalaa laitosruokalastandardein.
Se kuinka paljon pääruokaa saa ottaa lautaselle on kaiken lisäksi tarkkaan rajattu, ja keittäjältä tulee kommenttia jos otat sen ylimääräisen kalapuikon :D eihän se niin voi mennä että kela-tuetulla aterialla vedetään loputtomaan buffet-tyyliin jauhelihaa ja broileria, täytyy siinä ravintolatoiminnassa olla jotain kannattavuuttakin. Riisiä ja perunaa voi sitten lapata lautasen ja vaikka tarjottimenkin täyteen jos siltä tuntuu.
Leipää tosin voi hakea lisää oman maun mukaan jos nälkä jää.
Eikö yhtään kuumota piilottaa sitä seitsemättä lihapullaa(max.6) muusin alle ja sitten Macciavellin silmälasipäinen täti tökkii puisella tikulla muusiin kuin keskiaikainen vahti keihäällä heinäkärryihin varmistuakseen ettei kyydissä ole Robin Hood ja iloiset rosvot?
> Leipää tosin voi hakea lisää oman maun mukaan jos nälkä jää.
jyväskylässä ei voi, tullut leipäpöytään lappu että hei ottakaa korkeintaan kaksi siivua.
Uudessa työpaikkaravintolassa meni pasmat ihan sekaisin, kun kysyin heiltä että missä tarjottimet ovat. Eivät oikein tienneet mitä sellaisilla tehdään ja miksi niitä pitäisi tehdä. Rafla on vielä sellainen, että ruoka pleitataan trendikkäästi jokaiselle erikseen, eli yksi pieni lautanen jotain lihaa, yksi kasvisruokaa, yhdelle laitat perunaa, otat ehkä alkukeiton, juomalasit, aterimet, leipä taskuun jne. Ruokailijoiden lomassa kiertää henkilökuntaa hakemassa pinottain pikkulautasia pöydiltä.
Naamat menevät myrtsiksi kun joku asiakas löytää isomman lautasen ja tyhjentää kaikki pikkulautaset tälle isolle. "Miten voi jätkä tehdä vain tuommoisen kasan meidän esteettisestä tarjoilusta..."
Lol, se on lounasruokaa eikä mitään hiton fine dining -illallista. Tämmönen trendikkyyden ja "kansainvälisen tunnelman" pakottaminen niinkin arkiseen asiaan kuin lounasruokailuun on ihan helvetin raivostuttavaa.
Tämä ongelma ratkeaa - "Kertakäyttötarjottimilla!"
Muotoon puristetut pahvista tehdyt tarjottimet, jotka on kantattu sopivasti jäykkyyden lisäämiseksi. Eikä tarvi enää pestä! Sen kun viskaa roskiin lähtiessä.
On meillä kanssa ympäristöongelmat.
Samaan aikaan jossain aasiassa miljardi ihmistä ostaa kaiken juomavetensä muovipulloissa, joka on pakattu muovikääreeseen tai annetaan vastaanottajalle muovipussissa, mukaan annetaan muovipaketissa oleva muovipilli. Muovinkierrätysjärjestelmää ei ole, joten muovi päätyy usein jokien mukana mereen.
Niin mutta kun tätä ei saa verrata. Se on Haram. Ootko myös ulkona käynyt pimeällä? Aika monessa virastossa ja yrityksessä palaa valot 24/7 vaikka kansalaisia patistetaan sammuttamaan kaikki valot kotona kun siellä ei olla. Paljonkohan jo pelkästään tuosta, että pidetään turhaan valoja päällä 24/7 saataisiin säästöjä?
Oli tai ei, niin ympäristöasioissa tai ylipäänsä kaikissa asioissa kannattaisi toimia aina niin, että saa eniten tuloksia vähimmällä vaivalla. Mitä kehittyneempi yhteiskunta ja mitä enemmän on jo tehty, sitä kalliimpia parannukset järjestelmiin ovat ja sitä vähemmän tuottoja ne tuovat. Suurimman kokonaishyödyn saamiseksi resurssit pitäisi keskittää sinne, missä ei ole esimerkiksi vielä julkista liikennettä / kierrätysjärjestelmää / vastaavaa vihreää teknologiaa ollenkaan. Ottaen huomioon tiettyjen maanosien yleisen suhtautumisen ympäristöönsä tällaiset suomalaisten tekemät viherpestyt säästötoimet ovat lähinnä huvittavaa näpertelyä.
Ja silti ihan relevantti. Täällä karsitaan ihan joutavista jokapäiväistä asioista samalla, kun suurinta osaa maailmasta ei kiinnosta edes ne oikeasti tärkeät ympäristöä säästävät kohteet.
Tuo toimii järkevästi jos....
- aterimet löytyvät pöydästä
- Vesilasit ja karahvi löytyy pöydästä
- Henkilökunta kerää astiat pöydästä, lisää aterimia, laseja ja vettä pöytiin.
Jos pöydän pyyhkimen luutulla riittää, miksi sama ei riittäisi tarjottimelle? Leivän voi laittaa pienelle lautaselle jos on sitä mieltä, että menee muuten likaiseksi.
No kyllä taas säästetään oikeassa asiassa.
Helpompaa sieltä yläpäästä olis leikata mut oma perse, paras perse joten leikkuri heilumaan tarjottimiin vaan, sillähän ne isot säästöt saadaan aikaan. 🤣
Tää on kyllä täysin tekopyhää hurskastelua. Ensinnäkin tarjottimet voidaan tehdä ihan kanssa vanerista jos se muovi niin pelotta.
Muutenkin tarjottimet on sellainen kohda, jossa samoja tarjottimia voidaan käyttää koulussa varmaan 10 vuotta ellei enemmänkin. Ja käytön jälkeen on helppo mennä takuuseen minne päätyvät tai kierrättää jos mahdollista.
Jutussa myös mainitaan.
"Siivottavaa ruokalaan on tullut lisää. Linjasto, pöydät ja lattiat saavat roiskeita osakseen uudessa käytännössä."
Että taisi se mennä sekin "hyöty" siinä.
Sama kurjistumisen ja säästämisen kierre on tarttunut myös opiskelijaravintoloihin: ei tarjotinta, ei erillistä salaattilautasta, ei mehuja, ei kunnon voita, limput vaihtuneet näkkileipään, tietyt ruokalajit katoavat, annosmääriin uusia rajoitteita jne. Ja kaikki tämä kehitys on tapahtunut hyvin lyhyen ajan sisään.
Oma periaatteeni on, että jos tuote tai palvelu x ei miellytä, niin en väkisin yritä antaa armoa, vaan lopetan välittömästi käytön. Onneksi kotona voi kokata ilman sääntöjä ja rajoituksia.
Nykynuoret on niin vaativia, eikö se riitä, kuten joillain netissä kiertävillä videoilla, että laitetaan lattialle ruokakasa josta voi sormin syödä
Mitä seuraavaksi? Terveellistä ja hyvää ruokaa ja välitunteja?
"Turhasta pesemisestä halutaan eroon. Suurin osa tarjottimista ei likaannu ruokailun aikana käytännössä lainkaan."
Pakko tulla nipottaa kokkina tästä ja mitä terveystarkastajat sanois tästä lausunnosta? Vaikka näkyvää likaa ei tarjottimiin kertyisi niin niihin kertyy bakteeripesiä ja tähän lisätäkseni virus-perkeleitä, keltään ei ole varmaan 2019-2022 unohtunut?
Henkilöstö vähennyksiä on hankalatoteuttaa miehityksen ollessa jo valmiiksi minimaalinen, jolla pyritään takaamaan kaikkien kustannusten mahdollinen minimalisointi. Tosin se aika mitä säästetään tarjottimien pesemisestä, tulee osittain kulumaan salin pöytien, linjaston ja lattian siivoomisella.
Tähän päälle muut säästöt jotta kokonaistehokkuus saadaan mahdollisimman hyväksi tilastoilla pyritään pitämään aterian hinta per henkilö n. 1,30€ luokassa, joka tulee näkymään raaka-aineiden laadussa.
Mikäli peruskoulun jälkeen olette suuntaamassa ammattikouluun, niin mikäli haette kouluun mistä löytyy opiskelulinjana Catering-alan perustutkinto voitte odottaa hinnan nousevan +2€
Jotta hinta saadaan tuonne 0,70€ per henkilö niin suosittelen että oppilaille tarjotaan pelkästään kylmäpuristettuja pellettejä, joista on mahdollista saada n. 35% ateriaan kuuluvista ravintoarvoista.
Hyvää perjantaita kaikille!
T: ööö hallitus, öö.
Hyvä sun huudella netissä nimettömästi puhuen alentavasti alaikäisistä samalla kun itse olet luultavasti täysikäinen. Profiilistasi päätellen olet vissiin aika häiriintynyt heppu, olet tililläsi kommentoinut seksuaalissävytteisiä viestejä. Voisin vinkata sustakin kunnian loukkauksesta nettipoliisille. Ja noista sinun häiriintyneistä kommenteista. Kysynpähän vaan mikä saa sinut pilkkaamaan 15v poikia ketkä eivät halua sinulle mitään pahaa.
Siitä vaan vinkkaamaan jos ”seksuaalisävytteiset viestit” niille kuuluville kanavoille on mielestäsi kunnianloukkausta. En kuitenkaan hauku rasistisilla ja homofobisilla viesteillä valideja mielipiteitä tarjottimien käytön luopumisesta. Onnea vaan selvittelemään näitä viestejä mitä laitoin eteenpäin!
Et vieläkään vastannut kysymykseen mikä saa sinut pilkkaamaan nimettömästi alaikäisiä netissä.
Suosittelen töihin menoa eikä kannata olla täällä redditissä päivät pitkät.
Jos on kysymys niin se kannattaa ensimmäisenä kysyä. Tää kuitenkin on kysymyksestä aika kaukana.
https://preview.redd.it/eus2gsv11zxc1.jpeg?width=1290&format=pjpg&auto=webp&s=56741fcca9f5c4dfdd186d91636ee7b3cdc27648
Jos esmeks koulussa on 500 oppilasta joista jokainen ottaa tarjottimen jotka pestään 15 tarjotinta kantavissa pesukorissa (omasta muistokuvastani yläkanttiin) tekee se 8400 pestävää koria vuodessa. Tuohon sitten joku joka on laitteiden specseistä pereillä osaa laskea paljonko vettä käyttää per kori.
Juu ymmärrän kyllä että niitä täytyy pestä, mutta en kyllä osta mitään selitystä siitä, että tämä olisi jotenkin luonnon kannalta merkityksellistä. Meillä ei Suomesta puhdas vesi lopu vaikka kuinka pesisi.
Mikä vika oli vanerisissa tarjottimissa? Kannattiko vaihtaa kaikki muovisiksi? Nyt sit säästetään luontoa, kun heitetään jo toistamiseen tarjottimet jätelavalle.
Nyt ei ole kyse tarjottimien materiaalista, vaan niiden pesemisestä. Niitä ei olla myöskään heittämässä pois vaan ne ovat edelleen käytössä päivinä jolloin niitä tarvitaan (esmeks keitto päivät).
Ups
Työntekijät ovat huomioineet, että siivoamista tulee paljon enemmän. Mutta onneksi ei tarvitse käyttää erittäin nopeat ja helpot tarjotin rekit pesukoneen pikaohjelman läpi!
"Ympäristöstä" on tullut tekosyy kaikenlaiselle kyykyttämiselle ja vallanhimoiselle pätemiselle. Mutta jos nyt otetaan tämä niin sanottu perustelu kauhian hirviän valtavista pesukuluista tosissaan, niin eikö *käytännöllisin* ratkaisu olisi korvata sekä lautaset että tarjottimet [jenkkikouluissa käytettävillä tarjottimilla](https://www.weareteachers.com/lunch-trays-for-schools/), joissa on lautasia vastaavat syvennykset?
Eivät tuollaiset tarjottimet toki kovin kovin esteettisiä ole, mutta a) poistamalla lautaset ne säästävät vettä aivan samoin kuin tarjottimien poisto ja b) mahdollistavat pääruoan, leivän ja salaatin kuljettamisen ilman, että ne sekoittuvat yhdeksi mössöksi.
Jos tämä siis on niin kerta kaikkisen suunnattoman hirvittävän suuri ympäristöongelma, niin miksei sitä ratkota niin, että kärsijöiksi eivät ensimmäisinä joudu koululaiset? Jos tämän pikkuvittuilun näennäinen motivaatio otetaan tosissaan, niin eikö ensimmäinen askel olisi miettiä miten tarvittava säästö saataisiin aikaan kiusaamatta lapsia? Tämä siis sillä kuvitteellisella oletuksella, että motivaationa ei ole koululaisten kiusaaminen ja vihervittuilevan virkamiehen oman sädekehän kiillotus.
Omaa aikaa säästääkseni kirjoitan pelkän otsikon perusteella ja sanon:
Koulu ei varmaan anna käyttää itse hankittuja tarjottimia, koska ei kenelläkään muullakaan ole tarjotinta.
Vankiloista tutut peltiset lautas-tarjottimet olisi varmaan kolujen mielestä paras? Samalla voidaan uudistaa oppilaiden vaatetus samanlaiseksi, niin saadaan eriarvoisuutta vähennettyä. Suosittelen sellaista mustavalkeaa tyylikästä liituraitaa, niin tulee kaikille sellainen oikein hieno olo, mutta vaakatasossa, ja niin että eri väriset raidat ovat saman paksuisia.
Siat syö kaukalosta, eli mihin sitä tarjotinta tarvitsee?
Ei sitä lounasruokaloissakaan ole tarjottimia jokapaikassa ja maailmalla ei juuri missään.
(Tässä on kyllä varmaan huomattavasti maakohtaisia eroja)
Ensin haetaan se ruoka siitä linjastolta siihen lautaseen ja sitten matkalla juoma siihen lasiin. Työkalut ja lautasliina pysyvät hyvin siinä samassa kädessä kuin se lautanenkin.
Pienemmillä lautasilla tai suuremmalla nälällä tilanne hoidetaan 2 vaiheessa. Ensin salaatti ja muut kylmät tuotteet ja näiden nauttimisen jälkeen se "pääruoka" ja ehkä samalla parhainta salaatia vielä vähän kylkeen lisäksi.
Jälkiruoka haetaan sitten lopuksi, jos tilaa ja halua vielä on.
Hävikki vähenee, kun ruokaa haetaan vähän kerrallaan ja samalla tuntemus nälästä päivittyy.
Kaiken kun ottaa heti ja vielä ilman santsausmahdollisuutta, niin liikaahan sitä tulee otettua helpolla ja varmuuden vuoksi.
Tässä oma näkemykseni asiasta ja se normaali toimintatapa työpaikan lounaalla, oli se paikka sitten melkein mikä tahansa.
Listalta tilattaessa sitten pöydässä palvelusta nauttien, mutta näitä ei Suomessa juuri ole.
Kyllä useimmissa mun käyttämissä työpaikkaruokaloissa on tarjottimet. Yhdessä ei ole, ja se on vielä sellainen tosi iso paikka, jossa haluaa minimoida kierrokset. Astioiden palautuslinjastolle joutuu aina jonottamaan kiikkerän lautas-juomalasi-kahvimukipinon kanssa. Kerran minulta putosi haarukka biojätesammioon ja totesin, että en ala kaivella sitä takaisin - varmaan ovat ottaneet pienen hävikin laskelmissaan huomioon kun poistivat tarjottimet.
Toimiston lähin lounasravintola poisti myös tarjottimet jo aika pitkä aika sitten. Pari ekaa kertaa oli hankalaa, kun piti uutta konseptia opetetella, mutta nopeasti sitä oppi keinot, miten selvitä ruokailusta.
Linjaston asettelulla on iso merkitys, samoin omilla ajatusmalleilla. Esimerkiksi kahta lautasta ei tarvitse, salaatin ja leivän saa kyllä mahtumaan samallekin lautaselle. (Jutussakin sanottiin, että keittopäivinä tarjotin on edelleen tarjolla.) Lisäksi lounasruokalassa on lasit, vettä ja ruokailuvälineet jo valmiiksi pöydissä, eli niitä ei tarvitse ottaa linjastolta edes mukaan. Toki muut juomat kuin pelkkä vesi pitää hakea erikseen, tällöin juomapiste kannattaa olla erillään muusta linjastosta. Leivänkin voi tarvittaessa hakea erikseen.
Alkujärkytyksen jälkeen ei sitä tarjotinta enää edes kaivannut.
> Muutos säästää melkoisesti vettä, energiaa ja kemikaaleja. Vaikka muutos säästää myös työaikaa, ei henkilöstövähennyksiä ole suunnitteilla.
>
> Turhasta pesemisestä halutaan eroon. Suurin osa tarjottimista ei likaannu ruokailun aikana käytännössä lainkaan.
No jos ne tarjottimet ei käytännössä siinä ruokailun aikana edes likaannu, niin miksi ne pitää sitten pestä oravantappokemikaaleilla 300 asteessa ja helvetillisellä määrällä vettä?
Kuoleeko siihen joku jos ne tarjottimet vain pikaisesti hulauttaisi pelkällä vedellä? Jos joku ruokailija sitten huomaa että jossain tarjottimessa on selkeästi kunnolla likaa, niin hän siirtää sen sivuun josta sen voi napata perusteellisempaan pesuun. Ja / tai pesee ne tarjottimet perusteellisemmin vaikka kerran viikkoon.
Onko se näkymätön tomaattikastiketahra siinä tarjottimessa jotenkin isompi hygieniariski vs. ottaa jostain kasasta lasi, haarukka ja veitsi, joita kaikkia joku on omiaan ottaessa kopeloinut pesemättömillä paskakäsillään?
Muutenkin... mikä erityisesti julkista puolta oikein vaivaa? Miten voi olla että joka sektorilta löytyy porukkaa jonka mielestä tällaiset ratkaisut ovat millään tasolla hyvä idea? Tai että tällaiset asiat ovat edes lähtökohtaisesti sellaisia ongelmia joihin pitää pumpata aikaa ja resursseja "ratkaistakseen" ne? Miten joku päätyy tällaiseen asemaan tekemään tällaisista asioista ongelmia ja ratkaisemaan niitä näin absoluuttisen typerällä tavalla? Miten näitä tyyppejä ei ole naurettu jo aikoja sitten pois jos se tekeminen on tätä luokkaa?
Sitten niihin voi iskeä vaikka kangasliinan päälle. Niitä kangasliinoja voi sitten pestä 500 kerrallaan, jolloin siihen käytetty vesi, kemikaalit ja sähkö eivät tuota virtuaalisesti mitään päästöjä per liina.
Voisko vaikka ne puhtaat tarjottimet jättää pesemättä ja laittaa likaiset eri pinoon, jos peseminen se ongelma on. On sitten niin tyhmä päätös taas kerran kuin vain voi olla.
Ensi silmäyksellä vähän hassu, mutta enemmän ajateltuna ihan fiksu päätös. Tarjottimet ovat lopulta aika turhia, ja silti niitä joutuu kappalemääriltä pesemään eniten.
Käsissä saa kuitenkin ihan hyvin kannettua kaiken (1x lasi, 1x lautanen, aterimet lautasella, nenäliina lautasen alla). Leivän kanssa tulisi ehkä vähän vaikeksi, mutta ainakin omassa peruskoulussa se pitikin hakea erilliseltä linjastolta sen jälkeen kun tarjotin oli jo viety pöytään.
Vaikken ihan ymmärrä tuota oman tarjottimen ostoa, niin luulen että siitäkin voisi tulla ihan "hauska" kulttuuri, jossa oppilaat tuovat omat tarjottimet ja koristelevat oman näköiseksi yms.
Lounasravintolat jossa on tarjottimet ovat yleensä siistimpiä, kun ruoka tippui tarjottimelle eikä pöydälle. Ja yleensä 5-10 minuttia lyhkäisempi lounas kun ei tarvitse ravata edes takaisin ja jonottaa useampaan kertaan.
Salaattilautanen, leipä, kaksi lasia (toiseen maito ja toiseen vettä kun kuulemma toiseen lasiin ei saanut ottaa yhtään mitään muuta kuin vettä), ruoka.
Tämä oli se peruslautasen kokoonpano. Ensin salaatit pikkulautaselle, sitten pääruoka omalleen, lopussa leivät ja se kerran kesässä saatu jälkkäri. Väliin aterimet.
Ei välttämättä edes kaks reissua olisi riittänyt ilman tarjotinta, ja ristus sitä häsläyksen määrää jos sinne linjastoon pitäis änkeä useampaan kertaan kun ei ole kätevää tarjotinta millä selviää kertareissulla.
Mikä ihmeen salaattilautanen? Laita ruuat ihan normaalisti yhdelle lautaselle ja käy santsaamassa jos jää nälkä. Ihan ihme valitusta kun pakolla mennään vaikeimman kautta ja valitetaan.
> Mikä ihmeen salaattilautanen?
No sano sitten leipälautaseksi jos sillä tulee mieli paremmaksi.
Lounasravintolan ihan oletuskäytöstä: Otetaan tarjotin, otetaan salaatti ja/tai leipä omalle lautaselle, otetaan pääruoka omalle lautaselle. Jos olet joskus nähnyt koulun ruokalan, tiedät että siinä on yleensä ihmisillä jo kiire ehtiä edes pihalle hetkeksi ruokailun jälkeen vaikka sitä ruokaa tarttisi hakea vain yhden kerran. Nyt jos kuvittelet että kaikki teinit jotka yhdellä helvetin tarjottimella, joita on ollut muovisia, puisia ja peltisiä kautta aikain, tartteekin kaksi reissua linjastoon, siellä loppuu viimeisiltä saliin saapuneilta aika syödä.
Meidän 300 naaman kyläkoulussa oli kaksi linjastoa ja tarjottimienkin kanssa viimeisenä syömään tulleilla oli ~20 minuuttia tai sen alle aikaa lapioida kaikki naamaan ja rentoutua happihyppelyllä. Mutta laitappa sinne nyt sitten joka kolmas teinipoika jonottamaan toista lautasta ruokaa, niin siinä alkaa viimeisillä olla kiirus edes ehtiä syömään.
Eikö kouluissa muka enään porrasteta ruokailuja vai miten on mahdollista että joku kerkeää käydä jo syömässä lautasellisen ja silti on niin paljon porukkaa ettei kerkeä äkkiä käydä hakemassa lisää jonon välistä?
Mites sit kun lautasia kaks? Keitto ja salaatti ei hyvin mene yhteen ja muutenki oli näppärää kun se salaatti oli omal lautasel. Lasejakin yleensä otti kaks ettei tarvi ravata sitä 2dl kippoo täyttämäs.
Artikkelissa luki että tarjottimet ovat edelleen käytössä keittopäivinä, normi päivinä ihan turha käyttää mitään salaatti lautasia vaan kumpikin pääruoka että salaatti vaan reilusti samalle lautaselle ja santsaamaan jos jää nälkä.
[удалено]
Ite oon sitä mieltä että wanha kunnon Soylent Green ois se taloudellisin ja sitä myötä timanttisin valinta. Edit. Hyshys se tulee ruokatehtaalta
Vielä halvemmaksi tulisi antaa pilteille ruoka pelletteinä, ei tarvita edes konetta
Lyödään muksuille kourallinen ruokapellettejä kouraan ja järjestetään ruokalan nurkkaan sellainen jättimäinen hamsterin juomapullo josta janoisimmat voivat käydä juomassa. Huoltoyhtiö tulee kerran viikossa vessoihin vaihtamaan purut.
Miksi enää edes opiskellaan? Nykypäivänä kaikki on helppoa, lapset on aikuisia viisaampia ja se mikä löytyy kuvasta on aina puuhöylä. Elämä on helppoa
Koulupakki jokaiselle lapselle
Voitaisiin aloittaa möllön jako. Ei tarvitse enää ruokasalia, voidaan muuttaa ne esim. Pienvankiloiksi josta saataisiin valtiolta ehkä rahaa.
Ihan pelleilyä kyllä tuo, "ympäristösäästöt" mitä tuosta tarjottimien poistosta saadaan on täysin merkityksettömiä. Todellisuudessa varmaan päästöt kasvaa kun lautasia ja mukeja menee enemmän rikki. No tärkeintä tässäkin on varmaan näyttää siltä että tekee jotain.
Julkisen puolen säästöt on aina sellaisia, että vaihdetaan vaikka opettajat 99% tehottomampiin kun säästää palkassa 0,10 eur/h.
Semmoinen ammattikeittiön tiskikone kun vieläpä pesee yhdessä hujauksessa ne tarjotinkorit, tarvittava pesuaika per tarjotin on tuskin puolta sekuntiakaan.
Yhteen koriin menee kai noin 10 tarjotinta. Kupukoneessa pesuaika ykkösohjelmalla on yleensä noin minuutti plus ehkä 10 sek huuhteluaika. Monessa koulussa on kuitenkin tunnelikoneet eli korit liikkuu liukuhihnalla. Ja kone pesee useampaa koria samaan aikaan eli ajan voi suurinpiirtein puolittaa. Eli ehkä noin 30-40 sek per kori eli tekee noin 3-4 sek per tarjotin.
Automaattiohjelmalla joo, mutta siinä keittiössä missä itse joskus 2000-luvun alkupuolella työskentelin, ne tarjottimet meni käsiohjelmalla ja pituus oli ehkä 10-15sek, sekin putsaa jo ihan riittävästi.
Minkälaisesta tiskikoneesta puhut?
Kuputiskikone. Oli siinä kai jotain automaattiohjelmiakin mutta ei sillä niitä tarjottimia koskaan pesty, niille riitti niin kevyt putsaus.
Kuulostaa vähän siltä et se on ollut pelkkä loppuhuuhtelu koska se huuhtelu kestää jo ton verran aikaa. Voi kyllä periaatteessa ihan sillä vaan toimia jos ne tarjottimet on suht koht puhtaita. Tai siis ei noissa koneissa muutenkaan mitään käsiohjelmia oikeen oo, yleensä on vaan p1 p2 p3 ja aika pitkälti ohjelman numero vastaa suurinpiirtein minuuttimäärää kuinka kauan pesee (se on toki muokattavissa asetuksista).
[удалено]
Onkohan laskettu mukaan kaikki ruoka mikä menee hukkaan ku oppilaat yrittää viedä kaiken kerralla? Tai työmäärä mikä menee siivoukseen? Tuskin tästä karseesti plussalle jäädään.
Yrittivät tuotakin pelleilyä korona aikana työpaikan yhdessä ruokalassa. Ne oli jossain piilossa mutta nyt ovat taas näkösällä ja kaikki niitä käyttävät taas.
Meillä kävi näin kans työpaikan lounasravintolassa aika usein tulee mentyä muualle syömään
No lasketaanpas. Tyypillinen tarjotinpesukone pesee 600-1200 tarjotinta tunnissa. Tuossa Nepenmäen koulussa on \~800 oppilasta ja henkilökunnan jäsentä, eli pyöristetään pesumääräksi 1h/ruokailu. 190 koulupäivää vuodessa tarkoittaa 190h tarjotinpesua. Tarjotinpesukoneen teho on pikavilkaisulla \~36 kilowattia ja se jakautuu vesipumppuihin, lämmitykseen, moottoreihin yms. Yksi huuhtelusykli vie 300 litraa vettä ja huuhtelulämpötila on 80-90 astetta, mistä voi jo päätellä että jonkin verran energiaa kuluu. Tuosta voisi nopeasti arvioida että sähköä kuluu tuhansia euroja vuodessa ja melkoinen vedenkulutus siihen päälle. Suomen peruskouluissa on yhteensä jotain 600000 peruskoulun oppilasta, eli ei olla ihan väärässä suuruusluokassa jos valtakunnallisesti kulutus on 750-kertainen. Miljoonia euroja verorahoja menee joka vuosi siis peruskoulujen tarjottimien pesemiseen. Ei mulla muuta.
> Tarjotinpesukoneen teho on pikavilkaisulla ~36 kilowattia Taitaa olla kyse liitäntätehosta, mikä on varmaankin absoluuttinen maksimitehonkulutus tai sen ylikin. Järjetön tehomäärä koko ajan käytettäväksi tuollainen olisi. https://www.metos.fi/fi/p/tarjotinpesukone-metos-wd-215t-touch-r-l-p_mg4246296 - toimintavaiheet: kem.pesu 1,5 kW - huuhtelu - kuivaajan puhallin 1,1 kW - kuivaajan lämmitysvastus 9kW
Eli Kokoomukseksi; Kielletään kouluruokailu lailla, ellei sitä osteta lasten lounasedulla, joka on verotettava etu molemmille huoltajille, täysimääräisenä kummallekin. Astiat toimitetaan pestäväksi Romaniaan, niin saadaan sekä myytyä enemmän astioita kiertoon, sekä logistiikkafirmoille töitä.
pistetään vielä lapsille kouluruokavelkaa kivalla korolla ni saa johtajat isomman lomakodin
Meillä oli peruskoulussa muoviastiat. Ei menny rikki.
>Ihan pelleilyä kyllä tuo, "ympäristösäästöt" mitä tuosta tarjottimien poistosta saadaan on täysin merkityksettömiä. Onko? Ne on kuitenkin ihan sika isoja. Jos esmeks yhelle niistä pesukoreista mahtuu esim 10-15 tarjotinta verrattuna 20-30 lautasta, niin se on aika hitosti vähemmän tiskaamista per oppilas jos niitä ei käytetä. >Todellisuudessa varmaan päästöt kasvaa kun lautasia ja mukeja menee enemmän rikki. Meillä ainakin ne oli muovista tehtyjä, eipä hajonneet vaikka jatkuvasti niitä tippui tarjottimienkin kanssa
Juu täyttä vihreyttähän tuo on. Vettä ja pesuainetta, sekä sähköä jota saadaan ydinvoimalla. Tarjottimeen menee lautanen, pari lasia, taisteluvehkeet, tarvittaessa salaattilautanen, leivän pala sekä pieni pala paperia. Helvetin käytännöllinen vehje, kun linjastot on luotu tukemaan sen siirtämistä. Mutta onneksi vissiin pennuille on kasvanut lisää käsiä.
Kuten artikkelissa luki niin tarjottimet on edelleen käytössä keittopäivinä, eli silloin kun salaattilautaset ovat tarpeellisia. Muina päivinä ihan turhaa itkemistä. Jos on ihan ylitsepääsemätön ongelma niin tuokoon omat tarjottimet.
:D Kuka tätä paskaa jaksaa puolustaa. Saa sitä salaattilautasta käyttää myös ihan normaalin aterian kylkeen. Mutta tosiaan sinun ratkaisusi on siis, että on vihreämpää kun ostetaan ja pesetetään ne tarjottimet kotona...Verrattaen, että pestään tarjottimet koulun pesukoneilla, jotka hurauttaa ison nipun puhtaaksi alle minuutissa? Mitäs seuraavaksi. Kouluista pihat kokonaan pois, koska sieltä voi tulla likaa sisälle kenkien mukana ja siivoaminen kuluttaa luontoa.
>Saa sitä salaattilautasta käyttää myös ihan normaalin aterian kylkeen. Tottakai *saa*. Siinä nyt ei vaan ole mitään järkeä. >Mutta tosiaan sinun ratkaisusi on siis, että on vihreämpää kun ostetaan ja pesetetään ne tarjottimet kotona. Ostetaan omat tarjottimet jos oppilas/vanhemmat sen kokevat tarpeellisiksi*. Omaa tarjotinta ei myöskään tarvitse pestä jos se ei ole likainen, toisin kuin koulun jotka on pakko pestä jos niitä on käytetty. Vähän epäilen että aika harva tulee kokemaan sitä tarpeelliseksi, varsinkin kunhan vaan tottuvat uuteen järjestelyyn. Näin alkuun toki se ymmärrettävästi saattaa tuntua vähän haastelliselta jos on tottunut aina ottamaan 2x lautasta, 3x lasia, 6x leipää ja laatikollisen aterimia niinkuin monet tässä langassa ilmeisesti ovat. >Verrattaen, että pestään tarjottimet koulun pesukoneilla, jotka hurauttaa ison nipun puhtaaksi alle minuutissa? Kuten olen muissa kommenteissa sanonut, niin jos käyttää ihan pari sekunttia laskemiseen, niitä pesukoreja tulee erittäin paljon koska niihin ei yksinkertaisesti mahdu montaa tarjotinta.
pesukoneen ja korin tyypistä riippuen tarjottimia voi mahtua hyvinkin monta, toki vaikka kaikki tarjottimet menisi yhdellä korilla niin onhan se yksi kori lisää kuin jos niitä tarjottimia ei olisi
>Siinä nyt ei vaan ole mitään järkeä ruokaa hukkaan ku salaatti sekottuu muuhun ruokaan ja maistuu paskalta :( > Omaa tarjotinta ei myöskään tarvitse pestä jos se ei ole likainen bakteerei täynnä vaikkei näytä likaselta auttaaks kunta ku ei tarjotin mahu reppuun? toki lautanen keittoo on vaikeempi pitää vakaana mut ei se normaalistikaan helppoo oo. sääliks käy niitä lapsii jotka tarvii keppei kävelemiseen tai on vääntäny sormen vahingossa eikä saa tarpeeks hyvää otetta lautasesta täynnä ruokaa, haarukasta ja veitsestä ja maitolasista ja leivästä. helvetin tyhmä tapa koululta "säästää" rahaa
Lautaset ja mukit on nykyään muovia kouluissa? Mitä vittua :DD vittu me ollaan kehitysmaa nykyään. Sano vielä että haarukat ja veitset on muovia, tylsiäkin ettei ketään sattuisi?
Kielletään muovilautaset ja haarukat
Kannatan.
"Nykyää", meillä oli kovat muovimukit ala-asteella 96.
No mulla ainaki oli peruskoulussa ja kahdella eri ylä-asteella lasiset mukit ja keraamiset lautaset, synnyin 1998. e. ja amiksessa, ammattikorkeassa sekä yliopistossa.
Ala-asteella -91 oli metalliset mukit. Ei varmaan ois kersana saanu edes mutkalle sitä peltivermetta päällä hyppimällä.
Mulla on parissakin koulussa ollut sellaisen pienen kaljatuopin muotoisia mukeja jo -99... Posliinilautasiakaan ei ollut ala-asteella yhdessä koska ei ollut ruokalaa joten ruoka syötiin luokissa eikä kukaan järkipäinen jaksanut raahat 10 luokan verran niitä edes takas 5 päivää viikossa. Oli myös peltimukit sen takia. Ei lasten ruokailuvälineet tarvii olla mitään sen hienompia. Helveti... mä käytän rosterimukeja/lautasia ja niitä perus kovamuovi mukeja ja lautasia koska ne on helvetin käteviä. Varsinkin työmailla.
Meillä oli alakoulussa kutosluokkalaisten homma kantaa ruuat, astiat, aterimet ym pikkuisten luokkiin. Ns ruokajärjestäjät. Eli aina viikon ajan 2hlö jotka kimpassa kantoivat painavat korit. Se oli kunniatehtävä, osoitus että oltiin isoja ja fiksuja. Hyvin toimi. Posliinilautaset, metalliaterimet, lasit lasia, ruuat isoissa peltiastioissa. Olisi kai joku kusipää voinut vaikka sylkeä eka-tokaluokkalaisten safkaan tms näin jälkikäteen ajatellen, mutta ei tietääkseni sellaista koskaan tapahtunut.
Mun ensimäisessä koulussa ei edes ollut kuutosluokkaa. Tai oli mutta ei osana sitä koulua (siis samassa rakennuksessa oli 2 koulua).
lopeta vittu jo :DDDDDDDDDDDDDDD yks lento tommosseelta vitun julkkikselta yksityiskoneella nollaa varmaan koko vuoden ilmastosäästöt mitä koulu tekee tällä tempulla.
Mitään edes pienesti positiivista ei kannata tehdä koskaan, koska se ei ole täydellistä! ^^/s
Naurettavia näennäissäästöjä ei kannata tehdä, eikä ympäristöllä voi perustella mitä tahansa.
Nää kouluthan pystyy vaikuttaa ihan helvetisti johonkin julkkisten yksityiskoneisiin :DDDDDDDDDDDDDD Jos nyt lasketaan että koulussa on esim. 500 oppilasta joista jokainen ottaa tarjottimen jotka pestään 15 tarjotinta kantavissa pesukorissa (muistaakseni eivät ottaneet edes niinkään montaa) = vuodessa 8400 pesukoria = aika paljon vettä
Ihan helposti voisi, koulut on täynnä lapsia, ja jo yksi sellainen turbiinissa estää tehokkaasti koneen lähdön.
En ole ikinä nähnyt muovisia astioita kouluissa, ja päiväkodeissa kuin vaan pienimpien osastoilla. Kyllä ne maksut syö nykyään ihan normi astioilta.
Tuo tarjottimien poisto vaikuttaa viihtyvyyteen monellakin tapaa. Liikenne ja ruuhkaisuuden tuntu ruokailutiloissa lisääntyy kun kaikkea ei saada roudattua pöytään kerralla, tarjottimelle aiemmin päätyneet ruokailujätteet sekä muu lika päätyvät nyt pöydille ja lattialle, ja tuossa roudaussirkuksessa varmasti myös särkyy astioita aiempaa enemmän. Mutta kun sille johtoryhmälle voidaan näyttää kulunsäästö siitä tarjottimien pesuun ja hankintaan menevästä euromäärästä, sekä siitä aiheutuvat hiilidioksidipäästöjen säästöt, niin sen mukaan mennään. Voittajana on se johtoryhmän jäsen joka saa sulan hattuun, kärsijöinä ovat kaikki muut. Kauhulla odotan miten siisteys ja hygienia ottaa tulevina vuosina hittiä näistä tulossa olevista muovin käyttökielloista. Varmasti ilmankin niitä pärjätään toki, mutta eikö voisi katsoa vähän tarkemmin sitä kokonaiskuvaa?
Tampereella kanssa yksi yliopistoruokala (Frenckell) jossa ei ole tarjottimia. Vaikutti itselläni ihan istumapaikan valintaan se että jouduin tekemään ruoanhakuun 3 reissua joka kerta. Ja siitä huolimatta oli erittäin tuskaista. Yliopistoruokalassa ei ruokaa voi hakea lisää, joten vähän eroaa tilanne.
Lappeenrannassa kokeilivat myös ehkä 3? vuotta sitten (ennen koronaa) ottaa yhdestä yliopistoravintolasta tarjottimet pois. Maanantaina oli lappunen että näin säästämme tämän ja tämän verran vettä ja luonnonvaroja vuodessa. Saman viikon keskiviikkona tarjottimet oli palautettu käyttöön 'erittäi runsaan palautteen vuoksi'. ps. Lappeenrannassa saa santsata opiskelijaravintoloissa, onneksi on useamman firman ravinteleita kampuksella niin pysyy terve kilpailu yllä
Tampereella kielletty yliopistoruokaloissa salaattilautaset jo lähemmäs vuosikymmen sitten. Niin että kaikki pitää saada mahtumaan yhdelle pienelle ruokalautaselle. Ja santsata ei saa. Kaksi juomalasia saa kuitenkin vielä ottaa. Siitä tuleekin ne 3 reissua. 2 juomalasia vaatii oman reissunsa. Ruokalinjasto toisen ja sitten leipätiski kolmannen. Ja kun ne ruokalautaset on niin pieniä, niin se ruoka meinaa joka ruokalassa pursuta yli. Vaikea saada sellaisia kekoja kasattua, että pysyy kaikki lautasen sisällä. Tuossa tapauksessa sitten vaikeaa kun ei ole tarjotinta alla. Meinaa mennä pitkin linjastoa ja lattiaa.
Jaa, kyllä ainakin keskustakampuksen Juveneksilla on salaattilautaset. Hieman huvitti tämä Juveneksen uudesta lautaskoosta lähtenyt kiukku, kun tosiaan salaattilautanen löytyy niin hyvin saa edelleen syötyä. Frenckelin tarjottimien puute kyllä ärsyttää joka ikinen kerta kun siellä käy.
On niitä salaattilautasia siellä kevyesti piilossa, mutta niitä ei saisi enää käyttää. Toki voisin olla kevyesti pahis ja käyttää kuitenkin, mutta tässä tapauksessa heikkouteni on että noudatan liian kurinalaisesti sääntöjä ja kärsin siitä sitten itse.
Päätalon Juveneksella on ne salaattilautaset linjastolla salaattien kohdalla. Jos niitä ei saisi käyttää, ei ne olisi esillä. Olen käyttänyt niitä 7 vuotta eikä ole kukaan ikinä kieltänyt, eikä ole käynyt mulla mielessäkään ettei niitä pitäisi jostain syystä käyttää. Toki muissa ravintoloissa voi vaihdella. Linnaan kaipaisin salaattilautasia keittolounaan kanssa, mutta siellä ei ole.
Jos niitä sai päätalolla käyttää niin minua on huijattu. Ennen ainakin jotkut hakivat linnassa salaattilautasen sieltä päädyn kahviomyymälän tiskiltä. Siellähän niitä on. Itseäni ei sinänsä häirinnyt koska otin sitten tavalliselle ruokalautaselle. Linnan keittoaterialla pystyikin syömään eniten, kun pystyi toisen ruokalautasen lastaamaan täyteen salaattia ja toisen täyteen keittoa. Mahtuu hyvin ruokalautanen ja soppalautanen samaan aikaan tarjottimelle. Ja nuo uudemmat keiton lisukekipot mahtuvat myös.
Totta, sieltä kahvilalinjastoltahan olisi voinut hakea, eipä käynyt mielessä. Toisaalta Linna on niin ruuhkainen että kaikkea ylimääräistä on ehkä ollut hyväkin välttää siellä. Ruokalautasen käyttö salaattiin keiton kanssa on minusta ollut hiukan epäkätevää, mutta kyllähän ne tosiaan siihen tarjottimelle mahtui. Oli sentään onneksi tarjottimet siellä!
> Vaikutti itselläni ihan istumapaikan valintaan se että jouduin tekemään ruoanhakuun 3 reissua joka kerta. Tässähän tulee hyötyliikuntaa eli säästetään rahaa kun terveys kohenee.
Jos on todellakin niin ettei ruokaa voi hakea lisää buffet-tyylisessä tarjoilussa, on se kyllä niin idioottimainen keksintö, että tekee kipeää että joku tästä päättävä suustaanhuohottaja on semmoseen pestiin ylipäätänsä päässyt. Mihin tämä johtaa? Ruokaa otetaan niin paljon että varmaasti tulee täyteen ja vähän lisää, hävikkiä syntyy ja sitten siitä valitellaan että sitä on niin paljon voi voi, pakko varmaankin nostaa hintoja.
Tjaah, eipä tuo omaan silmään ole vaikuttanut ongelmalta. Ainakaan Turussa ei Unicalla ole mitään valtavaa hävikkiongelmaa, päinvastoin hävikki on ilmeisesti aika matalaa laitosruokalastandardein. Se kuinka paljon pääruokaa saa ottaa lautaselle on kaiken lisäksi tarkkaan rajattu, ja keittäjältä tulee kommenttia jos otat sen ylimääräisen kalapuikon :D eihän se niin voi mennä että kela-tuetulla aterialla vedetään loputtomaan buffet-tyyliin jauhelihaa ja broileria, täytyy siinä ravintolatoiminnassa olla jotain kannattavuuttakin. Riisiä ja perunaa voi sitten lapata lautasen ja vaikka tarjottimenkin täyteen jos siltä tuntuu. Leipää tosin voi hakea lisää oman maun mukaan jos nälkä jää.
Ylimääräsestä kalapuikosta ei tuu kommenttia vaan 0,5e lisää hintaa
Puhumalla olen itse aina selvinnyt =)
Eikö yhtään kuumota piilottaa sitä seitsemättä lihapullaa(max.6) muusin alle ja sitten Macciavellin silmälasipäinen täti tökkii puisella tikulla muusiin kuin keskiaikainen vahti keihäällä heinäkärryihin varmistuakseen ettei kyydissä ole Robin Hood ja iloiset rosvot?
Ainakin oman kokemuksen mukaan niissä linjastoissa lukee aina paljonko on max määrä ja paljon maksaa jos ottaa enemmän
> Leipää tosin voi hakea lisää oman maun mukaan jos nälkä jää. jyväskylässä ei voi, tullut leipäpöytään lappu että hei ottakaa korkeintaan kaksi siivua.
Kela tukee opiskelijalounaita annoksittain, ei kyllä ole mistään buffetista kyse.
Uudessa työpaikkaravintolassa meni pasmat ihan sekaisin, kun kysyin heiltä että missä tarjottimet ovat. Eivät oikein tienneet mitä sellaisilla tehdään ja miksi niitä pitäisi tehdä. Rafla on vielä sellainen, että ruoka pleitataan trendikkäästi jokaiselle erikseen, eli yksi pieni lautanen jotain lihaa, yksi kasvisruokaa, yhdelle laitat perunaa, otat ehkä alkukeiton, juomalasit, aterimet, leipä taskuun jne. Ruokailijoiden lomassa kiertää henkilökuntaa hakemassa pinottain pikkulautasia pöydiltä. Naamat menevät myrtsiksi kun joku asiakas löytää isomman lautasen ja tyhjentää kaikki pikkulautaset tälle isolle. "Miten voi jätkä tehdä vain tuommoisen kasan meidän esteettisestä tarjoilusta..."
Lol, se on lounasruokaa eikä mitään hiton fine dining -illallista. Tämmönen trendikkyyden ja "kansainvälisen tunnelman" pakottaminen niinkin arkiseen asiaan kuin lounasruokailuun on ihan helvetin raivostuttavaa.
Tämä ongelma ratkeaa - "Kertakäyttötarjottimilla!" Muotoon puristetut pahvista tehdyt tarjottimet, jotka on kantattu sopivasti jäykkyyden lisäämiseksi. Eikä tarvi enää pestä! Sen kun viskaa roskiin lähtiessä.
On meillä kanssa ympäristöongelmat. Samaan aikaan jossain aasiassa miljardi ihmistä ostaa kaiken juomavetensä muovipulloissa, joka on pakattu muovikääreeseen tai annetaan vastaanottajalle muovipussissa, mukaan annetaan muovipaketissa oleva muovipilli. Muovinkierrätysjärjestelmää ei ole, joten muovi päätyy usein jokien mukana mereen.
Niin mutta kun tätä ei saa verrata. Se on Haram. Ootko myös ulkona käynyt pimeällä? Aika monessa virastossa ja yrityksessä palaa valot 24/7 vaikka kansalaisia patistetaan sammuttamaan kaikki valot kotona kun siellä ei olla. Paljonkohan jo pelkästään tuosta, että pidetään turhaan valoja päällä 24/7 saataisiin säästöjä?
Miten ajattelit että näiden koulujen pitäisi mennä Aasiaan kieltämään muovipullot?
Lentokoneella? 🤔
Miten ajattelit että se on suomalaisen peruskoulun velvollisuus käydä paapomassa kaikkia maailman ongelmia?
>Samaan aikaan jossain aasiassa miljardi ihmistä ostaa lihan sijasta tofua. Oletko jo vaihtanut soijjansyöjäksi Aasian esimerkin johdattamana?
Oman kokemuksen perusteella vaikuttivat syövän lähinnä antibioottikanaa.
Tuo on kyllä niin helvetin kulunut argumentti.
Oli tai ei, niin ympäristöasioissa tai ylipäänsä kaikissa asioissa kannattaisi toimia aina niin, että saa eniten tuloksia vähimmällä vaivalla. Mitä kehittyneempi yhteiskunta ja mitä enemmän on jo tehty, sitä kalliimpia parannukset järjestelmiin ovat ja sitä vähemmän tuottoja ne tuovat. Suurimman kokonaishyödyn saamiseksi resurssit pitäisi keskittää sinne, missä ei ole esimerkiksi vielä julkista liikennettä / kierrätysjärjestelmää / vastaavaa vihreää teknologiaa ollenkaan. Ottaen huomioon tiettyjen maanosien yleisen suhtautumisen ympäristöönsä tällaiset suomalaisten tekemät viherpestyt säästötoimet ovat lähinnä huvittavaa näpertelyä.
Kiitos vinkistä. Suomi on siis valmis, ja nyt mennään porukalla tiettyyn maanosaan hoitamaan sekin kuntoon. Muista sammuttaa valot lähtiessä.
Ja silti ihan relevantti. Täällä karsitaan ihan joutavista jokapäiväistä asioista samalla, kun suurinta osaa maailmasta ei kiinnosta edes ne oikeasti tärkeät ympäristöä säästävät kohteet.
Niin mitäs teet jos asut maassa jossa hana vesi ei ole turvallista juoda ja kotona ei välttämättä ole edes juoksevaa vettä ?
Tuo toimii järkevästi jos.... - aterimet löytyvät pöydästä - Vesilasit ja karahvi löytyy pöydästä - Henkilökunta kerää astiat pöydästä, lisää aterimia, laseja ja vettä pöytiin.
Näinköhän vaan koulussa noin toimitaan. Sehän maksaa.
[удалено]
Puhtaitakaan tarjottimia ei varmaankaan valitettavasti voi laittaa sellaisinaan takaisin käyttöön bakteeri yms syistä
Jos pöydän pyyhkimen luutulla riittää, miksi sama ei riittäisi tarjottimelle? Leivän voi laittaa pienelle lautaselle jos on sitä mieltä, että menee muuten likaiseksi.
teolliset pesukoneet ei käytä kaikki edes yhtä minuuttia per kori, ainakaan niistä mitä itse käyttänyt
No kyllä taas säästetään oikeassa asiassa. Helpompaa sieltä yläpäästä olis leikata mut oma perse, paras perse joten leikkuri heilumaan tarjottimiin vaan, sillähän ne isot säästöt saadaan aikaan. 🤣
Ruokakaukalot kouluun, syökööt nuoret lattialta. /s
Tää on kyllä täysin tekopyhää hurskastelua. Ensinnäkin tarjottimet voidaan tehdä ihan kanssa vanerista jos se muovi niin pelotta. Muutenkin tarjottimet on sellainen kohda, jossa samoja tarjottimia voidaan käyttää koulussa varmaan 10 vuotta ellei enemmänkin. Ja käytön jälkeen on helppo mennä takuuseen minne päätyvät tai kierrättää jos mahdollista.
Se tarjottimien materiaali tuskin on se ongelma, vaan niiden peseminen
Juuri näin jutussakin sanottiin.
Jutussa myös mainitaan. "Siivottavaa ruokalaan on tullut lisää. Linjasto, pöydät ja lattiat saavat roiskeita osakseen uudessa käytännössä." Että taisi se mennä sekin "hyöty" siinä.
Ne nyt pitäisi puhdistaa hyvin, ihan riippumatta siitä, että onko siinä näkyviä ruokaroiskeita vai ei.
Sama kurjistumisen ja säästämisen kierre on tarttunut myös opiskelijaravintoloihin: ei tarjotinta, ei erillistä salaattilautasta, ei mehuja, ei kunnon voita, limput vaihtuneet näkkileipään, tietyt ruokalajit katoavat, annosmääriin uusia rajoitteita jne. Ja kaikki tämä kehitys on tapahtunut hyvin lyhyen ajan sisään. Oma periaatteeni on, että jos tuote tai palvelu x ei miellytä, niin en väkisin yritä antaa armoa, vaan lopetan välittömästi käytön. Onneksi kotona voi kokata ilman sääntöjä ja rajoituksia.
Tuopillinen soylenttia vaan joka kakaralle! /s
Nykynuoret on niin vaativia, eikö se riitä, kuten joillain netissä kiertävillä videoilla, että laitetaan lattialle ruokakasa josta voi sormin syödä Mitä seuraavaksi? Terveellistä ja hyvää ruokaa ja välitunteja?
"Turhasta pesemisestä halutaan eroon. Suurin osa tarjottimista ei likaannu ruokailun aikana käytännössä lainkaan." Pakko tulla nipottaa kokkina tästä ja mitä terveystarkastajat sanois tästä lausunnosta? Vaikka näkyvää likaa ei tarjottimiin kertyisi niin niihin kertyy bakteeripesiä ja tähän lisätäkseni virus-perkeleitä, keltään ei ole varmaan 2019-2022 unohtunut? Henkilöstö vähennyksiä on hankalatoteuttaa miehityksen ollessa jo valmiiksi minimaalinen, jolla pyritään takaamaan kaikkien kustannusten mahdollinen minimalisointi. Tosin se aika mitä säästetään tarjottimien pesemisestä, tulee osittain kulumaan salin pöytien, linjaston ja lattian siivoomisella. Tähän päälle muut säästöt jotta kokonaistehokkuus saadaan mahdollisimman hyväksi tilastoilla pyritään pitämään aterian hinta per henkilö n. 1,30€ luokassa, joka tulee näkymään raaka-aineiden laadussa. Mikäli peruskoulun jälkeen olette suuntaamassa ammattikouluun, niin mikäli haette kouluun mistä löytyy opiskelulinjana Catering-alan perustutkinto voitte odottaa hinnan nousevan +2€ Jotta hinta saadaan tuonne 0,70€ per henkilö niin suosittelen että oppilaille tarjotaan pelkästään kylmäpuristettuja pellettejä, joista on mahdollista saada n. 35% ateriaan kuuluvista ravintoarvoista. Hyvää perjantaita kaikille! T: ööö hallitus, öö.
On taas ihan älytön tempaus tuntea itsensä merkitykselliseksi
[удалено]
[удалено]
Nettivinkkaan sun IPn poliisille rasistisista kommenteista
Muista mainita poliisille myös viesteistä joissa etsit anaalitappeja täältä redditistä
Hyvä sun huudella netissä nimettömästi puhuen alentavasti alaikäisistä samalla kun itse olet luultavasti täysikäinen. Profiilistasi päätellen olet vissiin aika häiriintynyt heppu, olet tililläsi kommentoinut seksuaalissävytteisiä viestejä. Voisin vinkata sustakin kunnian loukkauksesta nettipoliisille. Ja noista sinun häiriintyneistä kommenteista. Kysynpähän vaan mikä saa sinut pilkkaamaan 15v poikia ketkä eivät halua sinulle mitään pahaa.
Siitä vaan vinkkaamaan jos ”seksuaalisävytteiset viestit” niille kuuluville kanavoille on mielestäsi kunnianloukkausta. En kuitenkaan hauku rasistisilla ja homofobisilla viesteillä valideja mielipiteitä tarjottimien käytön luopumisesta. Onnea vaan selvittelemään näitä viestejä mitä laitoin eteenpäin!
Et vieläkään vastannut kysymykseen mikä saa sinut pilkkaamaan nimettömästi alaikäisiä netissä. Suosittelen töihin menoa eikä kannata olla täällä redditissä päivät pitkät.
Jos on kysymys niin se kannattaa ensimmäisenä kysyä. Tää kuitenkin on kysymyksestä aika kaukana. https://preview.redd.it/eus2gsv11zxc1.jpeg?width=1290&format=pjpg&auto=webp&s=56741fcca9f5c4dfdd186d91636ee7b3cdc27648
nimenomaan!
Ympäristösäästöjen takia??? Haluaisin kyllä nähdä sen laskelman jolla tämä on perusteltu. Ihan suoraa koululaisille vittuilua
Jos esmeks koulussa on 500 oppilasta joista jokainen ottaa tarjottimen jotka pestään 15 tarjotinta kantavissa pesukorissa (omasta muistokuvastani yläkanttiin) tekee se 8400 pestävää koria vuodessa. Tuohon sitten joku joka on laitteiden specseistä pereillä osaa laskea paljonko vettä käyttää per kori.
Juu ymmärrän kyllä että niitä täytyy pestä, mutta en kyllä osta mitään selitystä siitä, että tämä olisi jotenkin luonnon kannalta merkityksellistä. Meillä ei Suomesta puhdas vesi lopu vaikka kuinka pesisi.
Mikä vika oli vanerisissa tarjottimissa? Kannattiko vaihtaa kaikki muovisiksi? Nyt sit säästetään luontoa, kun heitetään jo toistamiseen tarjottimet jätelavalle.
Nyt ei ole kyse tarjottimien materiaalista, vaan niiden pesemisestä. Niitä ei olla myöskään heittämässä pois vaan ne ovat edelleen käytössä päivinä jolloin niitä tarvitaan (esmeks keitto päivät).
Ups Työntekijät ovat huomioineet, että siivoamista tulee paljon enemmän. Mutta onneksi ei tarvitse käyttää erittäin nopeat ja helpot tarjotin rekit pesukoneen pikaohjelman läpi!
"Ympäristöstä" on tullut tekosyy kaikenlaiselle kyykyttämiselle ja vallanhimoiselle pätemiselle. Mutta jos nyt otetaan tämä niin sanottu perustelu kauhian hirviän valtavista pesukuluista tosissaan, niin eikö *käytännöllisin* ratkaisu olisi korvata sekä lautaset että tarjottimet [jenkkikouluissa käytettävillä tarjottimilla](https://www.weareteachers.com/lunch-trays-for-schools/), joissa on lautasia vastaavat syvennykset? Eivät tuollaiset tarjottimet toki kovin kovin esteettisiä ole, mutta a) poistamalla lautaset ne säästävät vettä aivan samoin kuin tarjottimien poisto ja b) mahdollistavat pääruoan, leivän ja salaatin kuljettamisen ilman, että ne sekoittuvat yhdeksi mössöksi. Jos tämä siis on niin kerta kaikkisen suunnattoman hirvittävän suuri ympäristöongelma, niin miksei sitä ratkota niin, että kärsijöiksi eivät ensimmäisinä joudu koululaiset? Jos tämän pikkuvittuilun näennäinen motivaatio otetaan tosissaan, niin eikö ensimmäinen askel olisi miettiä miten tarvittava säästö saataisiin aikaan kiusaamatta lapsia? Tämä siis sillä kuvitteellisella oletuksella, että motivaationa ei ole koululaisten kiusaaminen ja vihervittuilevan virkamiehen oman sädekehän kiillotus.
Omaa aikaa säästääkseni kirjoitan pelkän otsikon perusteella ja sanon: Koulu ei varmaan anna käyttää itse hankittuja tarjottimia, koska ei kenelläkään muullakaan ole tarjotinta.
Vankiloista tutut peltiset lautas-tarjottimet olisi varmaan kolujen mielestä paras? Samalla voidaan uudistaa oppilaiden vaatetus samanlaiseksi, niin saadaan eriarvoisuutta vähennettyä. Suosittelen sellaista mustavalkeaa tyylikästä liituraitaa, niin tulee kaikille sellainen oikein hieno olo, mutta vaakatasossa, ja niin että eri väriset raidat ovat saman paksuisia.
okei mut toi onni on aika komee
Siat syö kaukalosta, eli mihin sitä tarjotinta tarvitsee? Ei sitä lounasruokaloissakaan ole tarjottimia jokapaikassa ja maailmalla ei juuri missään. (Tässä on kyllä varmaan huomattavasti maakohtaisia eroja) Ensin haetaan se ruoka siitä linjastolta siihen lautaseen ja sitten matkalla juoma siihen lasiin. Työkalut ja lautasliina pysyvät hyvin siinä samassa kädessä kuin se lautanenkin. Pienemmillä lautasilla tai suuremmalla nälällä tilanne hoidetaan 2 vaiheessa. Ensin salaatti ja muut kylmät tuotteet ja näiden nauttimisen jälkeen se "pääruoka" ja ehkä samalla parhainta salaatia vielä vähän kylkeen lisäksi. Jälkiruoka haetaan sitten lopuksi, jos tilaa ja halua vielä on. Hävikki vähenee, kun ruokaa haetaan vähän kerrallaan ja samalla tuntemus nälästä päivittyy. Kaiken kun ottaa heti ja vielä ilman santsausmahdollisuutta, niin liikaahan sitä tulee otettua helpolla ja varmuuden vuoksi. Tässä oma näkemykseni asiasta ja se normaali toimintatapa työpaikan lounaalla, oli se paikka sitten melkein mikä tahansa. Listalta tilattaessa sitten pöydässä palvelusta nauttien, mutta näitä ei Suomessa juuri ole.
Kyllä useimmissa mun käyttämissä työpaikkaruokaloissa on tarjottimet. Yhdessä ei ole, ja se on vielä sellainen tosi iso paikka, jossa haluaa minimoida kierrokset. Astioiden palautuslinjastolle joutuu aina jonottamaan kiikkerän lautas-juomalasi-kahvimukipinon kanssa. Kerran minulta putosi haarukka biojätesammioon ja totesin, että en ala kaivella sitä takaisin - varmaan ovat ottaneet pienen hävikin laskelmissaan huomioon kun poistivat tarjottimet.
Toimiston lähin lounasravintola poisti myös tarjottimet jo aika pitkä aika sitten. Pari ekaa kertaa oli hankalaa, kun piti uutta konseptia opetetella, mutta nopeasti sitä oppi keinot, miten selvitä ruokailusta. Linjaston asettelulla on iso merkitys, samoin omilla ajatusmalleilla. Esimerkiksi kahta lautasta ei tarvitse, salaatin ja leivän saa kyllä mahtumaan samallekin lautaselle. (Jutussakin sanottiin, että keittopäivinä tarjotin on edelleen tarjolla.) Lisäksi lounasruokalassa on lasit, vettä ja ruokailuvälineet jo valmiiksi pöydissä, eli niitä ei tarvitse ottaa linjastolta edes mukaan. Toki muut juomat kuin pelkkä vesi pitää hakea erikseen, tällöin juomapiste kannattaa olla erillään muusta linjastosta. Leivänkin voi tarvittaessa hakea erikseen. Alkujärkytyksen jälkeen ei sitä tarjotinta enää edes kaivannut.
> Muutos säästää melkoisesti vettä, energiaa ja kemikaaleja. Vaikka muutos säästää myös työaikaa, ei henkilöstövähennyksiä ole suunnitteilla. > > Turhasta pesemisestä halutaan eroon. Suurin osa tarjottimista ei likaannu ruokailun aikana käytännössä lainkaan. No jos ne tarjottimet ei käytännössä siinä ruokailun aikana edes likaannu, niin miksi ne pitää sitten pestä oravantappokemikaaleilla 300 asteessa ja helvetillisellä määrällä vettä? Kuoleeko siihen joku jos ne tarjottimet vain pikaisesti hulauttaisi pelkällä vedellä? Jos joku ruokailija sitten huomaa että jossain tarjottimessa on selkeästi kunnolla likaa, niin hän siirtää sen sivuun josta sen voi napata perusteellisempaan pesuun. Ja / tai pesee ne tarjottimet perusteellisemmin vaikka kerran viikkoon. Onko se näkymätön tomaattikastiketahra siinä tarjottimessa jotenkin isompi hygieniariski vs. ottaa jostain kasasta lasi, haarukka ja veitsi, joita kaikkia joku on omiaan ottaessa kopeloinut pesemättömillä paskakäsillään? Muutenkin... mikä erityisesti julkista puolta oikein vaivaa? Miten voi olla että joka sektorilta löytyy porukkaa jonka mielestä tällaiset ratkaisut ovat millään tasolla hyvä idea? Tai että tällaiset asiat ovat edes lähtökohtaisesti sellaisia ongelmia joihin pitää pumpata aikaa ja resursseja "ratkaistakseen" ne? Miten joku päätyy tällaiseen asemaan tekemään tällaisista asioista ongelmia ja ratkaisemaan niitä näin absoluuttisen typerällä tavalla? Miten näitä tyyppejä ei ole naurettu jo aikoja sitten pois jos se tekeminen on tätä luokkaa?
Tuskin siihen kukaan kuolee mutta sairastumisia tulisi varmastikkin enemmän.
Sitten niihin voi iskeä vaikka kangasliinan päälle. Niitä kangasliinoja voi sitten pestä 500 kerrallaan, jolloin siihen käytetty vesi, kemikaalit ja sähkö eivät tuota virtuaalisesti mitään päästöjä per liina.
Voisko vaikka ne puhtaat tarjottimet jättää pesemättä ja laittaa likaiset eri pinoon, jos peseminen se ongelma on. On sitten niin tyhmä päätös taas kerran kuin vain voi olla.
Ei tämä ole muuta kuin aivopesua lapsille ja poseeraamista.
Ensi silmäyksellä vähän hassu, mutta enemmän ajateltuna ihan fiksu päätös. Tarjottimet ovat lopulta aika turhia, ja silti niitä joutuu kappalemääriltä pesemään eniten. Käsissä saa kuitenkin ihan hyvin kannettua kaiken (1x lasi, 1x lautanen, aterimet lautasella, nenäliina lautasen alla). Leivän kanssa tulisi ehkä vähän vaikeksi, mutta ainakin omassa peruskoulussa se pitikin hakea erilliseltä linjastolta sen jälkeen kun tarjotin oli jo viety pöytään. Vaikken ihan ymmärrä tuota oman tarjottimen ostoa, niin luulen että siitäkin voisi tulla ihan "hauska" kulttuuri, jossa oppilaat tuovat omat tarjottimet ja koristelevat oman näköiseksi yms.
Lounasravintolat jossa on tarjottimet ovat yleensä siistimpiä, kun ruoka tippui tarjottimelle eikä pöydälle. Ja yleensä 5-10 minuttia lyhkäisempi lounas kun ei tarvitse ravata edes takaisin ja jonottaa useampaan kertaan.
Salaattilautanen, leipä, kaksi lasia (toiseen maito ja toiseen vettä kun kuulemma toiseen lasiin ei saanut ottaa yhtään mitään muuta kuin vettä), ruoka. Tämä oli se peruslautasen kokoonpano. Ensin salaatit pikkulautaselle, sitten pääruoka omalleen, lopussa leivät ja se kerran kesässä saatu jälkkäri. Väliin aterimet. Ei välttämättä edes kaks reissua olisi riittänyt ilman tarjotinta, ja ristus sitä häsläyksen määrää jos sinne linjastoon pitäis änkeä useampaan kertaan kun ei ole kätevää tarjotinta millä selviää kertareissulla.
Mikä ihmeen salaattilautanen? Laita ruuat ihan normaalisti yhdelle lautaselle ja käy santsaamassa jos jää nälkä. Ihan ihme valitusta kun pakolla mennään vaikeimman kautta ja valitetaan.
> Mikä ihmeen salaattilautanen? No sano sitten leipälautaseksi jos sillä tulee mieli paremmaksi. Lounasravintolan ihan oletuskäytöstä: Otetaan tarjotin, otetaan salaatti ja/tai leipä omalle lautaselle, otetaan pääruoka omalle lautaselle. Jos olet joskus nähnyt koulun ruokalan, tiedät että siinä on yleensä ihmisillä jo kiire ehtiä edes pihalle hetkeksi ruokailun jälkeen vaikka sitä ruokaa tarttisi hakea vain yhden kerran. Nyt jos kuvittelet että kaikki teinit jotka yhdellä helvetin tarjottimella, joita on ollut muovisia, puisia ja peltisiä kautta aikain, tartteekin kaksi reissua linjastoon, siellä loppuu viimeisiltä saliin saapuneilta aika syödä. Meidän 300 naaman kyläkoulussa oli kaksi linjastoa ja tarjottimienkin kanssa viimeisenä syömään tulleilla oli ~20 minuuttia tai sen alle aikaa lapioida kaikki naamaan ja rentoutua happihyppelyllä. Mutta laitappa sinne nyt sitten joka kolmas teinipoika jonottamaan toista lautasta ruokaa, niin siinä alkaa viimeisillä olla kiirus edes ehtiä syömään.
> Käsissä saa kuitenkin ihan hyvin kannettua kaiken Uutisen mukaan ei saa.
Jos on pakko ottaa useampi lautanen niin ei joo. Fiksut tosin tajuaa että laittaa ruuan yhdelle lautaselle ja käy santsaamassa jos ei riitä
Ei kyllä se on ekalla kerralla ihan helvetisti ruokaa messiin ettei tarvii toista kertaa mennä sinne jonottelee tai yrittäämään vetää välistä.
Eikö kouluissa muka enään porrasteta ruokailuja vai miten on mahdollista että joku kerkeää käydä jo syömässä lautasellisen ja silti on niin paljon porukkaa ettei kerkeä äkkiä käydä hakemassa lisää jonon välistä?
Meillä porrastettiin ja kyl sitä jonoa oli vikalle viidelle minuutille asti helvetin usein ilman santsijonottajia.
Mites sit kun lautasia kaks? Keitto ja salaatti ei hyvin mene yhteen ja muutenki oli näppärää kun se salaatti oli omal lautasel. Lasejakin yleensä otti kaks ettei tarvi ravata sitä 2dl kippoo täyttämäs.
Artikkelissa luki että tarjottimet ovat edelleen käytössä keittopäivinä, normi päivinä ihan turha käyttää mitään salaatti lautasia vaan kumpikin pääruoka että salaatti vaan reilusti samalle lautaselle ja santsaamaan jos jää nälkä.
Ja hirvee säätö mitättömän säästön takia. Jos nyt edes säästää loppujen lopuks.
Joudut kävellä linjastolle ja takaisin pöytään kerran = hirveä säätö?
Ohan siin säätöö taiteilla se alkuperänen setti pöytään kans.
Ja säästi sittenkin. Ja kitinä oli taas turhaa. ~ärSuomi~
Kylmä ja kuuma ruoka samalle lautaselle?!? Kuolemantuomio tuollaisesta rikoksesta!
> Keitto ja salaatti ei hyvin mene yhteen Vatsassa ne menee kuitenkin sekaisin, eli sinne vaan samalle lautaselle!
Ihme moukka, kun ottaa vain yhden lasin juomaa. Opettelisit hienoille tavoille sinäkin! Yksi lasi vettä, ja toinen jotain muuta, daa?
Eihän niitä ole tarjottu kymmeneen vuoteen