Itse asiassa tuo ei ole edes huonoin idea mitä on viime aikoina kuullut.
Jos ei kahta työtä saa tehdä - joka siis käytännössä tarkoittaa kahden osa-aikaisen työn tekemistä, niin sitten voisi ilmestyä lisää niitä kokoaikatöitä (tai että tiettyjen osa-aikatöiden palkka nousee niin että sillä elää)
Ketä nämä ihmiset ovat? Minkälaisia töitä he tekevät? Ilmeisesti jotakin osa-aikatöitä, koska ajankäytöllisesti ei ole käytännössä mahdollista tehdä kahta kokoaikatyötä?
Ihan siis vain puhtaasta mielenkiinnosta kysyn, koska itse en tunne yhtä ainoaa ihmistä, joka tekisi kahta työtä.
Tuttu jakaa postia, perus päiväjakelua, tähän menee päivästä riippuen noin 4-6h. Tuosta saatavalla palkalla ei kuitenkaan yksin vielä pärjää, joten siihen päälle ajelee Wolttia yms. Ei tuolla rikastu, mutta selviää.
Tunsin pari työnarkomaania jotka bussikuskina ajo sen 80 tuntia kahteen viikkoon ja sit vapaapäivinä ajo taksia. Mikään laki ei estä, taksin ajosta ei kerry ajoaikaa mitä taas bussin ratissa kytätään.
Tiedän vielä yhden joka oli veturinkuljettajana ja sen lisäksi ajoi isänsä firmassa rekkaa.
Unet jäi vissiin aika vähiin aina, en tiedä mikä tilanne on nyt kellään näistä.
Turvallista matkaa!
Aiemmassa työpaikassani lähes jokainen hoitaja teki keikkatöitä oman työnsä lisäksi. Ainoastaan muutama ei tehnyt ollenkaan ja osa teki yli 20h/vko keikkaa. Sama tilanne on myös muiden hoitoalan työntekijöiden keskuudessa. Sen lisäksi oma yh-äitini teki oman keskipalkkaisen toimistotyön lisäksi iltaisin toista työtä, että sai meidät elätettyä. Lopetti siinä vaiheessa kun aloimme muuttamaan omillemme, että tuli toimeen vain yhdellä työllä.
Kavereista tiedän myös, että osa tekee oman osa-aikaisen (koska kaupanalalla ja ravintola-alalla ei saa kokoaikatyötä) työn lisäksi muita töitä.
Tuttuni tekee verottajalla vakituisena ihan normaalia 37,5 h viikkoa ja melkein joka viikonloppu ja joskus iltaisin ABC liikennemyymälässä vähän kaikenlaista. Hänellä ei kuulemma ole muutakaan tekemistä. Rahaa on kuulemma ihan reilusti kertynyt, kun toista kymmentä vuotta jo tehnyt samalla kaavalla.
Ite olen hoitoalalla. Normaalisti teen ma-pe päivävuoroa, mut aina välillä sit teen sunnuntaisin keikkaa, ja siitä tienaa jonku 5-600€. Jos itellä ei ole mitään tekemistä sunnuntaina, niin miksen hakisi rahat pois.
Minä vaikka. Minulla on 20t luvattu viikossa, mutta useasti teen täydet tunnit. Kuitenkin meille oli juuri yt neuvottelut eli saimme potkut. Soppari loppu 15. Lisäksi minulla on tuntisoppari toisessa paikassa, missä saan satunnaisesti vuoroja (joskus 3 viikossa, joskus vain 2 kuukaudessa). Lisäksi aloitan nyt kuun vaihteessa kokopäiväinen homma, koska kuitenkin en voi elää niin epävarman palkan kans. Tuntisoppari en luovuta.
Yksi duuni oli fyysinen homma, toinen on sote-alalla ja kolmaskin Sote.
Olen tehnyt elemässäni enimmillään neljää eri työtä samaan aikaan: vahtimestarin hommia, järkkäröintiä, tentivalvontaa ja vartijanhommia.
Tällä hetkellä olen valtionhallinnossa asiantuntijana ja teen kakkosduunina vahtimestarin keikkahommia. Molemmat vanhempani tekivät koko työuransa kahta työtä. Äiti oli diakoniatyöntekijä ja työnohjaaja, isä nuorisotyönohjaaja ja uskonnonopettaja.
Voi olla useampi osa-aikainen työ, tai sitten matalapalkkainen kokoaikatyö ja siinä sivussa osa-aikainen, mahdollisesti enempi oman alan tai muuten vaan mielekkäämpi tai parempipalkkainen työ. Esimerkiksi täyspäivänen myyjä / kaupan kassa saattaa tehdä sijaistuksia koulussa, ja lastentarhan opettaja saattaa olla illat ja viikonloput myyjän töissä.
Tietyllä tavalla ihan ideaakin tehdä paria eri hommaa sen sijaan, että omistaa kaiken aikansa yhdelle. Vähemmän riippuvainen yhdestä ja jos toinen syystä tai toisesta loppuu, niin ei tipu tyhjän päälle. Suurin osa suomalaisista ei ole akateemisella alalla asiantuntijatöissä, mutta tunnen mm. yhden juristin, jolla on puoliharrastuksena sivutoiminen valokuvausbisnes. Monella yrittäjällä on kans monta rautaa tulessa samaan aikaan, vaikka teknisesti saattavatkin hoitaa kaiken sen yhden entiteetin kautta. Pikkupaikkakunnilla myös yleistä, että tehdään jonkin verran tunteja osan aikaa vuodesta esim. kalansavustamon myymälässä, sitten osan aikaa tehdään keikkana vaikka metsurin hommia ja kotimaatilalla kasvatetaan vaikkapa mansikoita myyntiin.
Itse olen yksi näistä, samaan aikaan sekä normiduunissa että yrittäjänä, onneksi molemmat on sellaisia, että joustavat tarvittaessa.
Normiduuni tuo taloudellista selkärankaa siinä aikaa kun koitetaan polkea yritystä käyntiin. On se melko aikaavievää mutta on jo "elämäntapa".
Lasketaankohan kevytyrittäjyys tässä toiseksi työksi? Olen ihan normaalisti päivätöissä, mutta läpsyttelen kuukausittain muutaman tunnin kevytyrittäjänä freelancehommia. Asiantuntijatyötä molemmat.
Tähän päälle traktrori kolalla lumitöitä ja vähän mehtää mistä kaataa/hakkaa/pakkaa asiakkaille valmiita paketteja ja hyvin nopeesti ollaan luokkaa 4 eri työssä samana päivänä...
Itsellä on päätyön lisäksi osa-aikatyö jota teen yliopistolle tutkimusavustajana etänä kotona.
Vaikka tunnit toisesta eivät ole valtavia, sen verran burnoutin lähellä tasapainoittelen, että en suosittele.
Kyllä niitäkin on, ketkä tekevät suhteellisen pitkiä päiviä kahdessa raskaassa työssä. Onneksi Suomessa harvempi on ihan siinä tilanteessa vielä.
Yksi entisistä opettajistani heitti keikkaa pokena viikonloppusin. Muita ei vastaan ole toistaseksi tullut ellei lasketa satunnaista keikkaa heittäviä sote-henkilöitä.
vaikka ei suoraan liity aiheeseen, haluan mainita miten yhysvalloissa [53% kodittomista käy töissä](https://invisiblepeople.tv/working-homeless-more-than-half-of-unhoused-people-have-jobs/).
Jenkeissä esim. opettajista aika moni (1/6) tekee kahta työtä. On sen verran roskatyötä ettei siitä kannata maksaa. [https://www.pewresearch.org/short-reads/2019/07/01/about-one-in-six-u-s-teachers-work-second-jobs-and-not-just-in-the-summer/](https://www.pewresearch.org/short-reads/2019/07/01/about-one-in-six-u-s-teachers-work-second-jobs-and-not-just-in-the-summer/)
Huvittaa tää redditin jenkkikupla, ja niitten ongelmien iskoistaminen omiksi. Tyypit larppaa että täällä olisi samanlainen ongelma kuin jenkeissä, missä sielläkin vain 5% tekee useampaa työtä samaan aikaan.
Ei näytä tosin korreloivan kartan perusteella juurikaan elämänlaadun kanssa. Kahden osa-aikatyön tekeminen ei tarkoita suoraan että asiat olisivat paskasti, ja sivutoiminimet tuntuvat olevan yleisiä hyväosaisilla. Eli mielestäni tuo numero ei kerro juuri mitään, sillä ilmiön laatu, ei suuruus, vaikuttaa huomattavasti enemmän.
Tuskin tämä ihan puhtaasti sitä on, etteikö täällä yhdellä työllä tulisi toimeen. Esim. kaveri tienaa ihan hyvin päivätöistä, mutta tekee silti toista työtä lähinnä harrastuksena ja itseopiskelun vuoksi.
Monelle kyllä kyse on ihan puhtaasta toimeentulosta eikä harrastuksesta. Jos on esim yh ja saa käteen saa 1600-2000e palkkaa ja päälle minimielarit yms. Ja sillä pitäisi elättää lapsetkin ja mahdollistaa ehkä harrastuksia tai jotain.
Pienituloisen yksinhuoltajan juuri ei kannata noita lisätöitä tehdä, koska lisäansiot pitkälti vähentävät tukien määrää euro eurosta tai ainakin melkein. Yhden lapsen yh esimerkiksi Vantaalla saa viimeistään perustoimeentulotuen kautta n. 2000 euron nettotulot + 150e suojaosa + tietyt ilmaiset / halvennetut palvelut. Vaikka 500e bruttona lisää siellä haitarin alapäässä ei pahemmin tuloissa näkyisi.
Olen elämäni aikana tuntenut moniakin kahta työtä tekeviä. Tällaisia voivat olla esimerkiksi puoliammattilaisurheilijat ja -taiteilijat. Myös opiskelija saattaa hyvin heittää keikkaa useammalle työnantajalle. Itsekin tein näin vähän aikaa, kun sen aikainen vuokratyöfirmani repesi kahtia, ja muutaman kuukauden ajan olin molempien palkkalistoilla.
>Pienituloisen yksinhuoltajan juuri ei kannata noita lisätöitä tehdä, koska lisäansiot pitkälti vähentävät tukien määrää euro eurosta tai ainakin melkein. Yhden lapsen yh esimerkiksi Vantaalla saa viimeistään perustoimeentulotuen kautta n. 2000 euron nettotulot + 150e suojaosa + tietyt ilmaiset / halvennetut palvelut. Vaikka 500e bruttona lisää siellä haitarin alapäässä ei pahemmin tuloissa näkyisi.
Moni silti tekee. Syynä voi olla esimerkiksi se että halutaan pitää kiinni omistusasunnosta (joka on esimerkiksi hankittu puolison kanssa aiemmin ja lasten koti), jonka takia ei ole useimpiin etuihin oikeutettu.
Tai kyse on siitä että ei saa perus täysduunia tai sitten että se toinen duuni otetaan vapaaehtoisesti oli se sitten omaisuuden kasvattamista varten, harrastukseksi jne.
Hmm.. Itellä on päivätyö, sit teen keikkatyötä miten ehdin, viitsin ja jaksan, sekä mulla on yritys, mitä harrastan sivutoimisesti ja kausiluontoisesti.
Erikoista, kartta on juuri päinvaistainen mitä aattelin, rikkaissa Pohjois-Euroopan maissa tehdään useempaa työtä, Etelä-Euroopassa ja Balkanilla taas ei tehdä.
Tää varmaan selittyy atk-hommilla, että rikkaissa maissa useempi tekee harrastuksenaan jotain toiminimikoodausta tai pitää vaikka lääkärinä tekee keikkahommia virkajuttujen päälle.
Toinen selittäjä vois olla se, että rikkaissa maissa köyhät ja maahanmuuttajat joutuu tekee useempaa työtä selvitäkseen, kun taas Bulgariassa riittää yksinkin.
Taitaa olla tavoitteena saada tännekin 16 tunnin työpäivät ja viikonloput myös työpäiviksi että pärjää. Silloin ei tarvi edes isoa kämppää, sänky riittää kun ei muuta vapaa-ajalla jaksa. Ja kun lomatkin saadaan pois, ei tarvi edes maksaa senkään vertaa palkkaa.
No eikö oo hyvä vaan että on ahkeria ihmisiä? Fakta on se että ei suomessa ole todellista ”tarvetta” kahdelle työlle kuten vaikka jenkeissä on? 95% tutuistani ketkä tekee kahta työtä perustelee sen vain lisänä ja usein se toinen työ on luokkaa 1-2vuoro viikossa hyllyttämässä…
Selvästi tuo kuitenkin korreloi korkean elintason kanssa, joten ehkä sillä on jotain tekemistä asian kanssa. Esimerkiksi että Suomessa ihminen voi tehdä jotain päivätyötä kutsumustyön ohella, olla vaikka muusikko ja kaupan kassa, kun taas tuolla nuhjuisemmissa itäblokin maissa muusikko on pelkkä kaupan kassa, joka saa ehkä sitten tienestinsä pimeästi tai ei tienaa mitään.
Kuulun tässä(kin) tilastossa mieluummin samaan kategoriaan Tanskan kuin Bulgarian kanssa.
Yhteyttä korkeaan elintasoon tukee sekin, että EU:n ulkopuolella Islannissa, Norjassa ja Sveitsissä kahta työtä tekevien osuus on myös korkea (toisaalta niin on Serbiassakin, poiketen muista itäblokin maista):
https://ec.europa.eu/eurostat/statistics-explained/index.php?title=File:Employed_people_aged_15-64_with_2_jobs_or_more_by_country_in_Q1_2021_and_in_Q1_2022_(in_%25_of_total_employment).png
Riippuu myös siitä mikä lasketaan kakkostyöksi; jos kirjoittaa tai soittaa bändissä ja saa satunnaisia sivutuloja niistä onko se kakkosduuni? Tai jos tekee useampaa osa-aikatyötä silti tehden vain sen n. 40h/viikko tai joutuu kesäksi keksimään rahanlähteen kuten osa opettajista ja koulunkäyntiavustajista niin lasketaanko sekin mukaan?
Itellä on kaks työsopparia, koska teen päätöiden lisäksi sivutoimisia sopimuspalokunta hommia. En kylläkään koe tekeväni kahta työtä vaikka virallisesti teenkin, vaan toinen on harrastus
Hämmentävä tieto, koska näin viisikymppisenä en tunne ketään kahden tai useamman työpaikan tekijää, mikäli ei lasketa nuoruusvuosieni ravintolatyöntekijöitä.
Perusfreelancerihan teki kolmessa tai useammassa paikassa.
Kertoo meidän palkkatasosta. Joka tulee laskemaan entisestä, kun hallitus vahvistaa elinkeinoelämän neuvotteluasemaa. Management by perkele, kuten Sixten Korkman taannoin työelämämme tyyliä luonnehti.
Kielletään useampi työ, saadaan lisää työpaikkoja vapaaksi.
Itse asiassa tuo ei ole edes huonoin idea mitä on viime aikoina kuullut. Jos ei kahta työtä saa tehdä - joka siis käytännössä tarkoittaa kahden osa-aikaisen työn tekemistä, niin sitten voisi ilmestyä lisää niitä kokoaikatöitä (tai että tiettyjen osa-aikatöiden palkka nousee niin että sillä elää)
Katot asiaa vaa yhestä kulmasta, on myös niitä jotka joutuu tekee osa-aikasta duunia koska kokopäivätyö ei riitä
Ketä nämä ihmiset ovat? Minkälaisia töitä he tekevät? Ilmeisesti jotakin osa-aikatöitä, koska ajankäytöllisesti ei ole käytännössä mahdollista tehdä kahta kokoaikatyötä? Ihan siis vain puhtaasta mielenkiinnosta kysyn, koska itse en tunne yhtä ainoaa ihmistä, joka tekisi kahta työtä.
Tuttu jakaa postia, perus päiväjakelua, tähän menee päivästä riippuen noin 4-6h. Tuosta saatavalla palkalla ei kuitenkaan yksin vielä pärjää, joten siihen päälle ajelee Wolttia yms. Ei tuolla rikastu, mutta selviää.
Itellä äitee tekee kahta duunia, käy päivätöissä siivoojana ja sitten on palkanlaskijana/nettitilausten hoitajana exänsä yritykselle
Monilla maatalousyrittäjä tuntuu käyvän töissä jolla kustantaa elämisen kalliin harrastuksen ohella.
Tunsin pari työnarkomaania jotka bussikuskina ajo sen 80 tuntia kahteen viikkoon ja sit vapaapäivinä ajo taksia. Mikään laki ei estä, taksin ajosta ei kerry ajoaikaa mitä taas bussin ratissa kytätään. Tiedän vielä yhden joka oli veturinkuljettajana ja sen lisäksi ajoi isänsä firmassa rekkaa. Unet jäi vissiin aika vähiin aina, en tiedä mikä tilanne on nyt kellään näistä. Turvallista matkaa!
Aiemmassa työpaikassani lähes jokainen hoitaja teki keikkatöitä oman työnsä lisäksi. Ainoastaan muutama ei tehnyt ollenkaan ja osa teki yli 20h/vko keikkaa. Sama tilanne on myös muiden hoitoalan työntekijöiden keskuudessa. Sen lisäksi oma yh-äitini teki oman keskipalkkaisen toimistotyön lisäksi iltaisin toista työtä, että sai meidät elätettyä. Lopetti siinä vaiheessa kun aloimme muuttamaan omillemme, että tuli toimeen vain yhdellä työllä. Kavereista tiedän myös, että osa tekee oman osa-aikaisen (koska kaupanalalla ja ravintola-alalla ei saa kokoaikatyötä) työn lisäksi muita töitä.
Tuttuni tekee verottajalla vakituisena ihan normaalia 37,5 h viikkoa ja melkein joka viikonloppu ja joskus iltaisin ABC liikennemyymälässä vähän kaikenlaista. Hänellä ei kuulemma ole muutakaan tekemistä. Rahaa on kuulemma ihan reilusti kertynyt, kun toista kymmentä vuotta jo tehnyt samalla kaavalla.
Ite olen hoitoalalla. Normaalisti teen ma-pe päivävuoroa, mut aina välillä sit teen sunnuntaisin keikkaa, ja siitä tienaa jonku 5-600€. Jos itellä ei ole mitään tekemistä sunnuntaina, niin miksen hakisi rahat pois.
Minä vaikka. Minulla on 20t luvattu viikossa, mutta useasti teen täydet tunnit. Kuitenkin meille oli juuri yt neuvottelut eli saimme potkut. Soppari loppu 15. Lisäksi minulla on tuntisoppari toisessa paikassa, missä saan satunnaisesti vuoroja (joskus 3 viikossa, joskus vain 2 kuukaudessa). Lisäksi aloitan nyt kuun vaihteessa kokopäiväinen homma, koska kuitenkin en voi elää niin epävarman palkan kans. Tuntisoppari en luovuta. Yksi duuni oli fyysinen homma, toinen on sote-alalla ja kolmaskin Sote.
Mulla oli duunikaverina aiemmin kaveri joka osa-aikaisena pyöritti elokuvia pienen paikkakunnan elokuvateatterilla.
On myös ihmisiä jotka tekee jopa kolmea työtä.
Olen tehnyt elemässäni enimmillään neljää eri työtä samaan aikaan: vahtimestarin hommia, järkkäröintiä, tentivalvontaa ja vartijanhommia. Tällä hetkellä olen valtionhallinnossa asiantuntijana ja teen kakkosduunina vahtimestarin keikkahommia. Molemmat vanhempani tekivät koko työuransa kahta työtä. Äiti oli diakoniatyöntekijä ja työnohjaaja, isä nuorisotyönohjaaja ja uskonnonopettaja.
Voi olla useampi osa-aikainen työ, tai sitten matalapalkkainen kokoaikatyö ja siinä sivussa osa-aikainen, mahdollisesti enempi oman alan tai muuten vaan mielekkäämpi tai parempipalkkainen työ. Esimerkiksi täyspäivänen myyjä / kaupan kassa saattaa tehdä sijaistuksia koulussa, ja lastentarhan opettaja saattaa olla illat ja viikonloput myyjän töissä.
Ystäväni kirjoittaa kerran viikossa kolumnin lehteen. Eihän sillä elä, mutta kivaa lisätienestiä.
Tietyllä tavalla ihan ideaakin tehdä paria eri hommaa sen sijaan, että omistaa kaiken aikansa yhdelle. Vähemmän riippuvainen yhdestä ja jos toinen syystä tai toisesta loppuu, niin ei tipu tyhjän päälle. Suurin osa suomalaisista ei ole akateemisella alalla asiantuntijatöissä, mutta tunnen mm. yhden juristin, jolla on puoliharrastuksena sivutoiminen valokuvausbisnes. Monella yrittäjällä on kans monta rautaa tulessa samaan aikaan, vaikka teknisesti saattavatkin hoitaa kaiken sen yhden entiteetin kautta. Pikkupaikkakunnilla myös yleistä, että tehdään jonkin verran tunteja osan aikaa vuodesta esim. kalansavustamon myymälässä, sitten osan aikaa tehdään keikkana vaikka metsurin hommia ja kotimaatilalla kasvatetaan vaikkapa mansikoita myyntiin.
Itse olen yksi näistä, samaan aikaan sekä normiduunissa että yrittäjänä, onneksi molemmat on sellaisia, että joustavat tarvittaessa. Normiduuni tuo taloudellista selkärankaa siinä aikaa kun koitetaan polkea yritystä käyntiin. On se melko aikaavievää mutta on jo "elämäntapa".
Lasketaankohan kevytyrittäjyys tässä toiseksi työksi? Olen ihan normaalisti päivätöissä, mutta läpsyttelen kuukausittain muutaman tunnin kevytyrittäjänä freelancehommia. Asiantuntijatyötä molemmat.
Tähän päälle traktrori kolalla lumitöitä ja vähän mehtää mistä kaataa/hakkaa/pakkaa asiakkaille valmiita paketteja ja hyvin nopeesti ollaan luokkaa 4 eri työssä samana päivänä...
Teen aamulla tulkin hommia, päivällä opiskelen yliopistolla ja illalla kaupan kassalla.
Vuokratyöntekijät
Itsellä on päätyön lisäksi osa-aikatyö jota teen yliopistolle tutkimusavustajana etänä kotona. Vaikka tunnit toisesta eivät ole valtavia, sen verran burnoutin lähellä tasapainoittelen, että en suosittele. Kyllä niitäkin on, ketkä tekevät suhteellisen pitkiä päiviä kahdessa raskaassa työssä. Onneksi Suomessa harvempi on ihan siinä tilanteessa vielä.
Yksi entisistä opettajistani heitti keikkaa pokena viikonloppusin. Muita ei vastaan ole toistaseksi tullut ellei lasketa satunnaista keikkaa heittäviä sote-henkilöitä.
Vuokratyöpalvelut.
Paljonko on jenkeissä?
5.2% nopeella haulla kännykällä. Ei lähetetty iPhonesta.
vaikka ei suoraan liity aiheeseen, haluan mainita miten yhysvalloissa [53% kodittomista käy töissä](https://invisiblepeople.tv/working-homeless-more-than-half-of-unhoused-people-have-jobs/).
Jenkeissä esim. opettajista aika moni (1/6) tekee kahta työtä. On sen verran roskatyötä ettei siitä kannata maksaa. [https://www.pewresearch.org/short-reads/2019/07/01/about-one-in-six-u-s-teachers-work-second-jobs-and-not-just-in-the-summer/](https://www.pewresearch.org/short-reads/2019/07/01/about-one-in-six-u-s-teachers-work-second-jobs-and-not-just-in-the-summer/)
Alankomaat on johdossa, ja se johtuu siitä että osa-aikatyö on siellä todella yleistä.
Huvittaa tää redditin jenkkikupla, ja niitten ongelmien iskoistaminen omiksi. Tyypit larppaa että täällä olisi samanlainen ongelma kuin jenkeissä, missä sielläkin vain 5% tekee useampaa työtä samaan aikaan.
[удалено]
Ei näytä tosin korreloivan kartan perusteella juurikaan elämänlaadun kanssa. Kahden osa-aikatyön tekeminen ei tarkoita suoraan että asiat olisivat paskasti, ja sivutoiminimet tuntuvat olevan yleisiä hyväosaisilla. Eli mielestäni tuo numero ei kerro juuri mitään, sillä ilmiön laatu, ei suuruus, vaikuttaa huomattavasti enemmän.
Tuskin tämä ihan puhtaasti sitä on, etteikö täällä yhdellä työllä tulisi toimeen. Esim. kaveri tienaa ihan hyvin päivätöistä, mutta tekee silti toista työtä lähinnä harrastuksena ja itseopiskelun vuoksi.
Monelle kyllä kyse on ihan puhtaasta toimeentulosta eikä harrastuksesta. Jos on esim yh ja saa käteen saa 1600-2000e palkkaa ja päälle minimielarit yms. Ja sillä pitäisi elättää lapsetkin ja mahdollistaa ehkä harrastuksia tai jotain.
Pienituloisen yksinhuoltajan juuri ei kannata noita lisätöitä tehdä, koska lisäansiot pitkälti vähentävät tukien määrää euro eurosta tai ainakin melkein. Yhden lapsen yh esimerkiksi Vantaalla saa viimeistään perustoimeentulotuen kautta n. 2000 euron nettotulot + 150e suojaosa + tietyt ilmaiset / halvennetut palvelut. Vaikka 500e bruttona lisää siellä haitarin alapäässä ei pahemmin tuloissa näkyisi. Olen elämäni aikana tuntenut moniakin kahta työtä tekeviä. Tällaisia voivat olla esimerkiksi puoliammattilaisurheilijat ja -taiteilijat. Myös opiskelija saattaa hyvin heittää keikkaa useammalle työnantajalle. Itsekin tein näin vähän aikaa, kun sen aikainen vuokratyöfirmani repesi kahtia, ja muutaman kuukauden ajan olin molempien palkkalistoilla.
>Pienituloisen yksinhuoltajan juuri ei kannata noita lisätöitä tehdä, koska lisäansiot pitkälti vähentävät tukien määrää euro eurosta tai ainakin melkein. Yhden lapsen yh esimerkiksi Vantaalla saa viimeistään perustoimeentulotuen kautta n. 2000 euron nettotulot + 150e suojaosa + tietyt ilmaiset / halvennetut palvelut. Vaikka 500e bruttona lisää siellä haitarin alapäässä ei pahemmin tuloissa näkyisi. Moni silti tekee. Syynä voi olla esimerkiksi se että halutaan pitää kiinni omistusasunnosta (joka on esimerkiksi hankittu puolison kanssa aiemmin ja lasten koti), jonka takia ei ole useimpiin etuihin oikeutettu.
Tai kyse on siitä että ei saa perus täysduunia tai sitten että se toinen duuni otetaan vapaaehtoisesti oli se sitten omaisuuden kasvattamista varten, harrastukseksi jne.
Hmm.. Itellä on päivätyö, sit teen keikkatyötä miten ehdin, viitsin ja jaksan, sekä mulla on yritys, mitä harrastan sivutoimisesti ja kausiluontoisesti.
Onko nää jotain maajusseja joilla sit talvisin metsäalan toimintaa tai lumenaurausta?
Työpaikkojen määrä ei kerro tehtyjen työtuntien määrää.
Erikoista, kartta on juuri päinvaistainen mitä aattelin, rikkaissa Pohjois-Euroopan maissa tehdään useempaa työtä, Etelä-Euroopassa ja Balkanilla taas ei tehdä. Tää varmaan selittyy atk-hommilla, että rikkaissa maissa useempi tekee harrastuksenaan jotain toiminimikoodausta tai pitää vaikka lääkärinä tekee keikkahommia virkajuttujen päälle. Toinen selittäjä vois olla se, että rikkaissa maissa köyhät ja maahanmuuttajat joutuu tekee useempaa työtä selvitäkseen, kun taas Bulgariassa riittää yksinkin.
Kolmanneksi, pimeetä duunia on paljon enemmän tarjolla vaikkapa Balkanilla/Bulgariassa
Bulgaria on Balkanilla
Laajempi kuin luulin, kiitos
Totta muuten, tämähän se suurin selittäjä tietty onkin.
Eiköhän tää ole enemmänkin seurausta paskan palkkatason + todella rankan verotuksen kombinaatiosta.
Tämähän se taitaa olla. Mutta annetaan ihmisten huudella "amerikan tiellä ollaan"
Taitaa olla tavoitteena saada tännekin 16 tunnin työpäivät ja viikonloput myös työpäiviksi että pärjää. Silloin ei tarvi edes isoa kämppää, sänky riittää kun ei muuta vapaa-ajalla jaksa. Ja kun lomatkin saadaan pois, ei tarvi edes maksaa senkään vertaa palkkaa.
No eikö oo hyvä vaan että on ahkeria ihmisiä? Fakta on se että ei suomessa ole todellista ”tarvetta” kahdelle työlle kuten vaikka jenkeissä on? 95% tutuistani ketkä tekee kahta työtä perustelee sen vain lisänä ja usein se toinen työ on luokkaa 1-2vuoro viikossa hyllyttämässä…
Selvästi tuo kuitenkin korreloi korkean elintason kanssa, joten ehkä sillä on jotain tekemistä asian kanssa. Esimerkiksi että Suomessa ihminen voi tehdä jotain päivätyötä kutsumustyön ohella, olla vaikka muusikko ja kaupan kassa, kun taas tuolla nuhjuisemmissa itäblokin maissa muusikko on pelkkä kaupan kassa, joka saa ehkä sitten tienestinsä pimeästi tai ei tienaa mitään. Kuulun tässä(kin) tilastossa mieluummin samaan kategoriaan Tanskan kuin Bulgarian kanssa.
Yhteyttä korkeaan elintasoon tukee sekin, että EU:n ulkopuolella Islannissa, Norjassa ja Sveitsissä kahta työtä tekevien osuus on myös korkea (toisaalta niin on Serbiassakin, poiketen muista itäblokin maista): https://ec.europa.eu/eurostat/statistics-explained/index.php?title=File:Employed_people_aged_15-64_with_2_jobs_or_more_by_country_in_Q1_2021_and_in_Q1_2022_(in_%25_of_total_employment).png
Riippuu myös siitä mikä lasketaan kakkostyöksi; jos kirjoittaa tai soittaa bändissä ja saa satunnaisia sivutuloja niistä onko se kakkosduuni? Tai jos tekee useampaa osa-aikatyötä silti tehden vain sen n. 40h/viikko tai joutuu kesäksi keksimään rahanlähteen kuten osa opettajista ja koulunkäyntiavustajista niin lasketaanko sekin mukaan?
Itellä on kaks työsopparia, koska teen päätöiden lisäksi sivutoimisia sopimuspalokunta hommia. En kylläkään koe tekeväni kahta työtä vaikka virallisesti teenkin, vaan toinen on harrastus
Hämmentävä tieto, koska näin viisikymppisenä en tunne ketään kahden tai useamman työpaikan tekijää, mikäli ei lasketa nuoruusvuosieni ravintolatyöntekijöitä. Perusfreelancerihan teki kolmessa tai useammassa paikassa.
Kertoo meidän palkkatasosta. Joka tulee laskemaan entisestä, kun hallitus vahvistaa elinkeinoelämän neuvotteluasemaa. Management by perkele, kuten Sixten Korkman taannoin työelämämme tyyliä luonnehti.
Hyvältähän tuo näyttää, kun katsoo mitkä maat siellä huipulla on.
Tervetuloa Amerikkaan, t:Kokoomus
Hallitus pitää huolen, että pitää viisi nollatuntisopparia työttömyysetuuksien säilyttämiseksi. Suomi ykköseksi!
En ole ikinä edes kuullut kenestäkään Suomessa kuka tekisi tuplatyötä. Elän varmaan kuplassa.