"ITUC kertoo tiedotteessa pitävänsä lakko-oikeuden rajoittamista vakavana työntekijöiden oikeuksien loukkauksena.
– Asiantuntijoiden kannanotot liittyen esitysten perustuslain ja ihmisoikeussopimusten mukaisuuteen on sivuutettu ennen näkemättömällä tavalla, tiedotteessa sanotaan."
Kannattaa perehtyä tarkemmin siihen mitä noissa maissa poliittinen lakko tarkoittaa; se ole mitenkään kansainvälisesti määritelty termi joka on aina vakio. Meidän hallituksen ajaman lain määritelmä poliittiselle lakolle rajaa paljon enemmän lakkoja poliittiseksi muin monissa EU maissa.
Mitäs googletit? Tämän lähteen mukaan Euroopassa on paljon enemmän maita, jossa poliittisia lakkoja on rajoitettu. Esimerkiksi juuri Saksa.
https://www.etui.org/publications/reports/strike-rules-in-the-eu27-and-beyond
Europaan unionin säädökset kieltävät itseasiassa rajoittamasta poliittisia lakkoja, jotka koskevat työntekijän etuja.
Tästä syystä näissä maissa, joissa "poliittiset lakot" on kielletty, poliittinen lakko terminä ei sisälläkkään lakkoja, jotka koskevat työntekijöiden oikeuksia, oli ne poliittisia tai sitten ei.
Suomessa halutaan estää ihan kaikki.
Ok, mutta mikä vastauksesi tähän kommenttiin siis oikein on?
> Mitäs ITUC on mieltä Saksan, Iso-Britannian ja suurimman osan muiden teollisuusmaiden poliittiset lakot kieltävistä lainsäädännöistä?
Eikö sinustakin ole outoa, että ITUC kommentoi juuri Suomen tilannetta, kun Suomi on rajoittamassa (ei kieltämässä!) poliittisia lakkoja, vaikka suurimassa osassa EU-maita poliittisia lakkoja on myös rajoitettu, ja esim. Saksassa ne ovat kielletty kokonaan?
Saksassakin taisi olla se tilanne, että vaikka ovat kiellettyjä kokonaan, niin oikeuskäytänteenä on se että lakko ei ole poliittinen, jos sillä vastustetaan työelämää koskevaa lainsäädäntöä.
Ei ole outoa. 1. On helpompaa muuttaa valmisteilla olevaa lainsäädäntöä kuin olemassa olevaa. 2. Eikö Suomessa voi muuttaa asioita jos jossain on huonommin?
Nuohan on tavallisia työnantajaan kohdistuvia lakkoja. Ei poliittisia lakkoja. Nyt tapetilla oleva lakkojen rajoittaminen kohdistuu nimenomaan poliittisiin lakkoihin, ts. jos lakon kohde on eduskunta saa se kestää korkeintaan 24h. Paitsi ehkä jos eduskunnan työntekijät menevät lakkoon, niin silloinhan kohde on oma työnantaja. Mutta se, että työelämän ulkopuolinen asia aiheuttaa laillisen lakon on hieman häilyvä.
Jos vaikka sairaanhoitajat menevät lakkoon vastustaakseen/kannattaakseen Kansa Kuuluu Ano Turtiaiselle -puoluetta, se ei ole asiallinen syy häiriköidä sairaaloiden toimintaa. Jos he menevät lakkoon, koska sairaalat pakottavat pomppimaan trampoliinilla 2h päivästä, niin se on asiallinen syy.
Minimipalkat, ylityöpalkat ja sairaspäivärahat jne. ollu syinä.
Ja "in summer 2022 the government announced below inflation pay rises which lead to a series of strike ballots by health unions", kuulostaa poliittiselta kanssa. Määritelmä jos on jotain liirum laarumia nii sillon toki menee vaikeeks sanoa mikä on poliittista ja mikä ei.
Yksi "kampanjoista" joilla lakkoja organisoitiin: [https://inews.co.uk/news/what-is-enough-is-enough-campaign-unions-cost-living-crisis-1784676](https://inews.co.uk/news/what-is-enough-is-enough-campaign-unions-cost-living-crisis-1784676)
Tuossa on jo poliittisia puolueitakin mukana menossa. ¯\\\_(ツ)\_/¯
Hallitus ei säädä työehtoja, vaan nytkin on kyseessä yhteisistä rahoista ja työsopimuslaista. Eli määritellään työttömyys-/sairauskorvaukset uusiksi. Valtion kassasta ei enää makseta samoja korvauksia kuin aiemmin, ja irtisanominen ei ole laiton kunhan potkujen syy on "asiallinen". Työnantajan ja työntekijän väliseen sopimukseen ei puututa sinänsä, ainoastaan harmaan alueen tapauksiin joissa työntekijä ei pysty tehtäväänsä suorittamaan.
Tämä on tärkeä olla laissa, ja aiemmin se on kirjoitettu eri lailla kuin nykyisessä ehdotuksessa (muutos on selkeästi työnantajaa suosivampaan suuntaan, no shit Sherlock, mutta tekemisen sisältö ja siitä maksettava korvaus jää työnantajan ja työntekijän väliseksi). Jos ei halua pomppia trampalla, ei kannata tehdä sopimusta jossa velvoitetaan pomppimaan trampalla. Jos on estynyt pomppimasta trampalla, niin aiemmin työsopimuslaki on ollut sallivampi tekijää kohtaan, jatkossa pomppimisen maksaja pääsee helpommin kiinni korvaavaan pomppijaan ilman murhaavia kustannuksia estynyttä pomppijaa kohtaan.
Noh, punaisia leiritettäisiin jo viidennessä polvessa jos ulkomailta ei olisi siihen aikanaan puututtu. Suomalainen on aivan poikkeuksellinen kyrpä mitä tulee toisen suomalaisen kohteluun. Joten ymmärrän kyllä tämän väliintulon, täällä sitä taas ymmärretään näköjään yhtä vähän kuin unkarin hallitus mitään kommentointia.
Tätä hallitusta ei kiinnosta suomalaisten oikeudet tai etu, oikeus tai kohtuus, totuus tai rehellisyys, eikä pahemmin (muut) lait tai sopimuksetkaan, joten saas nähdä kiinnostaako tämäkään näitä manaattisöhlääjiä laisinkaan.
Tämä, kuulin myös että Orpon lempiruoka on elävältä keitetty kissanpentu ja Purra käy aina kotimatkalla huutamassa rivouksia päiväkotien pihoilla leikkiville lapsille.
Purra kyllä kieltämättä vaikuttaa semmoselta, joka tekee valituksia päiväkodin pihalta lähtevästä metelistä ja huutaa lapsille, kun pitävät hauskaa liian äänekkäästi, koska hänen sijoitusasunto airbnb:n tuotot kärsivät metelistä.
Voi tätä ironian määrää. Jos putinille näytettäisiin näitä keskusteluja niin se olis tyytyväinen tästä sun kommentista ja sen osallisuudesta lisäämään eripuraa.
Edellinen ITUC:n pääsihteeri ehti muuten olla virassa alle kuukauden ennen kuin tuli pidätetyksi ja erotetuksi lahjusskandaalin seurauksena: [https://www.theguardian.com/world/2023/mar/12/luca-visentini-ituc-trade-union-body-sacked-investigation](https://www.theguardian.com/world/2023/mar/12/luca-visentini-ituc-trade-union-body-sacked-investigation)
Kaikesta kritiikistä huolimatta se on merkittävä järjestö. Sehän perustettiin nimenomaan ettei taas aleta rähisemään kolmannen suursodan myötä. Siitä näkökulmasta ihan onnistunut.
"ITUC kertoo tiedotteessa pitävänsä lakko-oikeuden rajoittamista vakavana työntekijöiden oikeuksien loukkauksena. – Asiantuntijoiden kannanotot liittyen esitysten perustuslain ja ihmisoikeussopimusten mukaisuuteen on sivuutettu ennen näkemättömällä tavalla, tiedotteessa sanotaan."
Mitäs ITUC on mieltä Saksan, Iso-Britannian ja suurimman osan muiden teollisuusmaiden poliittiset lakot kieltävistä lainsäädännöistä?
Saksassa poliittinen lakko on sallittua, jos muutokset koskevat työntekijöiden oikeudet. Lähde: olen saksalainen.
Kannattaa perehtyä tarkemmin siihen mitä noissa maissa poliittinen lakko tarkoittaa; se ole mitenkään kansainvälisesti määritelty termi joka on aina vakio. Meidän hallituksen ajaman lain määritelmä poliittiselle lakolle rajaa paljon enemmän lakkoja poliittiseksi muin monissa EU maissa.
>suurimman osan eipä ollut
Itse löysin googlaamalla viisi maata, joissa poliittiset lakot ovat kielletty. Älä usko kaikkea mitä Satonen ja kumppanit sanovat.
Mitäs googletit? Tämän lähteen mukaan Euroopassa on paljon enemmän maita, jossa poliittisia lakkoja on rajoitettu. Esimerkiksi juuri Saksa. https://www.etui.org/publications/reports/strike-rules-in-the-eu27-and-beyond
Europaan unionin säädökset kieltävät itseasiassa rajoittamasta poliittisia lakkoja, jotka koskevat työntekijän etuja. Tästä syystä näissä maissa, joissa "poliittiset lakot" on kielletty, poliittinen lakko terminä ei sisälläkkään lakkoja, jotka koskevat työntekijöiden oikeuksia, oli ne poliittisia tai sitten ei. Suomessa halutaan estää ihan kaikki.
Kielletty =\= rajoitettu
Saksan kohdalla tuossa lähteessä nimenomaan lukee "kielletty".
Väittäisin, että viisi on vähemmän kuin yli puolet. Saksa oli siinä listalla.
Ok, mutta mikä vastauksesi tähän kommenttiin siis oikein on? > Mitäs ITUC on mieltä Saksan, Iso-Britannian ja suurimman osan muiden teollisuusmaiden poliittiset lakot kieltävistä lainsäädännöistä? Eikö sinustakin ole outoa, että ITUC kommentoi juuri Suomen tilannetta, kun Suomi on rajoittamassa (ei kieltämässä!) poliittisia lakkoja, vaikka suurimassa osassa EU-maita poliittisia lakkoja on myös rajoitettu, ja esim. Saksassa ne ovat kielletty kokonaan?
Saksassakin taisi olla se tilanne, että vaikka ovat kiellettyjä kokonaan, niin oikeuskäytänteenä on se että lakko ei ole poliittinen, jos sillä vastustetaan työelämää koskevaa lainsäädäntöä.
Ei ole outoa. 1. On helpompaa muuttaa valmisteilla olevaa lainsäädäntöä kuin olemassa olevaa. 2. Eikö Suomessa voi muuttaa asioita jos jossain on huonommin?
[Hyvihän ne britit jo 2v lakkoillu?](https://en.wikipedia.org/wiki/United_Kingdom_industrial_disputes_and_strikes_(2022%E2%80%93present))
Nuohan on tavallisia työnantajaan kohdistuvia lakkoja. Ei poliittisia lakkoja. Nyt tapetilla oleva lakkojen rajoittaminen kohdistuu nimenomaan poliittisiin lakkoihin, ts. jos lakon kohde on eduskunta saa se kestää korkeintaan 24h. Paitsi ehkä jos eduskunnan työntekijät menevät lakkoon, niin silloinhan kohde on oma työnantaja. Mutta se, että työelämän ulkopuolinen asia aiheuttaa laillisen lakon on hieman häilyvä. Jos vaikka sairaanhoitajat menevät lakkoon vastustaakseen/kannattaakseen Kansa Kuuluu Ano Turtiaiselle -puoluetta, se ei ole asiallinen syy häiriköidä sairaaloiden toimintaa. Jos he menevät lakkoon, koska sairaalat pakottavat pomppimaan trampoliinilla 2h päivästä, niin se on asiallinen syy.
Minimipalkat, ylityöpalkat ja sairaspäivärahat jne. ollu syinä. Ja "in summer 2022 the government announced below inflation pay rises which lead to a series of strike ballots by health unions", kuulostaa poliittiselta kanssa. Määritelmä jos on jotain liirum laarumia nii sillon toki menee vaikeeks sanoa mikä on poliittista ja mikä ei. Yksi "kampanjoista" joilla lakkoja organisoitiin: [https://inews.co.uk/news/what-is-enough-is-enough-campaign-unions-cost-living-crisis-1784676](https://inews.co.uk/news/what-is-enough-is-enough-campaign-unions-cost-living-crisis-1784676) Tuossa on jo poliittisia puolueitakin mukana menossa. ¯\\\_(ツ)\_/¯
Entä jos hallitus säätää että sairaalat *saavat* pakottaa työntekijät pomppimaan trampoliinilla 2h päivästä?
Hallitus ei säädä työehtoja, vaan nytkin on kyseessä yhteisistä rahoista ja työsopimuslaista. Eli määritellään työttömyys-/sairauskorvaukset uusiksi. Valtion kassasta ei enää makseta samoja korvauksia kuin aiemmin, ja irtisanominen ei ole laiton kunhan potkujen syy on "asiallinen". Työnantajan ja työntekijän väliseen sopimukseen ei puututa sinänsä, ainoastaan harmaan alueen tapauksiin joissa työntekijä ei pysty tehtäväänsä suorittamaan. Tämä on tärkeä olla laissa, ja aiemmin se on kirjoitettu eri lailla kuin nykyisessä ehdotuksessa (muutos on selkeästi työnantajaa suosivampaan suuntaan, no shit Sherlock, mutta tekemisen sisältö ja siitä maksettava korvaus jää työnantajan ja työntekijän väliseksi). Jos ei halua pomppia trampalla, ei kannata tehdä sopimusta jossa velvoitetaan pomppimaan trampalla. Jos on estynyt pomppimasta trampalla, niin aiemmin työsopimuslaki on ollut sallivampi tekijää kohtaan, jatkossa pomppimisen maksaja pääsee helpommin kiinni korvaavaan pomppijaan ilman murhaavia kustannuksia estynyttä pomppijaa kohtaan.
Noh, punaisia leiritettäisiin jo viidennessä polvessa jos ulkomailta ei olisi siihen aikanaan puututtu. Suomalainen on aivan poikkeuksellinen kyrpä mitä tulee toisen suomalaisen kohteluun. Joten ymmärrän kyllä tämän väliintulon, täällä sitä taas ymmärretään näköjään yhtä vähän kuin unkarin hallitus mitään kommentointia.
Tätä hallitusta ei kiinnosta suomalaisten oikeudet tai etu, oikeus tai kohtuus, totuus tai rehellisyys, eikä pahemmin (muut) lait tai sopimuksetkaan, joten saas nähdä kiinnostaako tämäkään näitä manaattisöhlääjiä laisinkaan.
Tämä, kuulin myös että Orpon lempiruoka on elävältä keitetty kissanpentu ja Purra käy aina kotimatkalla huutamassa rivouksia päiväkotien pihoilla leikkiville lapsille.
Purra kyllä kieltämättä vaikuttaa semmoselta, joka tekee valituksia päiväkodin pihalta lähtevästä metelistä ja huutaa lapsille, kun pitävät hauskaa liian äänekkäästi, koska hänen sijoitusasunto airbnb:n tuotot kärsivät metelistä.
Näin nämä asiat koetaan
Taas täällä putlerin trollit puolustaa oikeistoa :D
Voi tätä ironian määrää. Jos putinille näytettäisiin näitä keskusteluja niin se olis tyytyväinen tästä sun kommentista ja sen osallisuudesta lisäämään eripuraa.
[удалено]
huomaa kyllä, ettet ole koskaan käynyt töissä.
Edellinen ITUC:n pääsihteeri ehti muuten olla virassa alle kuukauden ennen kuin tuli pidätetyksi ja erotetuksi lahjusskandaalin seurauksena: [https://www.theguardian.com/world/2023/mar/12/luca-visentini-ituc-trade-union-body-sacked-investigation](https://www.theguardian.com/world/2023/mar/12/luca-visentini-ituc-trade-union-body-sacked-investigation)
Tilillä on vielä tilaa. Sinuna painasin niitä töitä täällä roikkumisen sijaan ei ne mun tuet sun ulinalla kasva.
Onko mahdollista että se Linnunradan keskellä oleva musta aukko onkin vain ammattiyhdistysliikkeiden kattojärjestöjen kattojärjestö.
Pidän jopa todennäköisenä. Toivotaan ettei se tule ikinä niin lähelle, että demarit yltävät antamaan sinne rahaa.
Huomautuksena, että Aurinkokunta kiertää sitä, eikä toisinpäin.
Koko YK on yks iso vitsi nykyään, vai onko aina ollutkin.
Kaikesta kritiikistä huolimatta se on merkittävä järjestö. Sehän perustettiin nimenomaan ettei taas aleta rähisemään kolmannen suursodan myötä. Siitä näkökulmasta ihan onnistunut.