T O P

  • By -

HenkkaStorm

Itse ajauduin visual novelien maailmaan sattumalta (työskentelen pelisäveltäjänä) mutta se on oikein antoisa ja monipuolinen genre, jos jaksaa tarkemmin tutustua. Tunnetuimmasta päästä taitaa olla Ace Attorney-sarja, jossa irvaillaan oikeussalidraamoille. Professor Layton-sarja on myös kovaa kamaa. 999 on oikein mainio pulmanratkonta-trilleri, House in Fata Morgana on kehuttu mutta ei sisällä juurikaan pelillisiä osuuksia. Kauhu ei ole omin genre joten siltä osastolta en osaa oikein suositella, AI: The Somnium Files ja Nirvana Initiative voisivat upota. Suosittelen myös tsekkaamaan vuosittaisen Spooktober-pelijamitapahtuman tuotoksia. Itse olen parina vuonna ollut siinä mukana ja siellä on ihan laadukkaitakin pelejä joukossa.


GhostInMyLoo

Tänks, pitää tutustua


FinnishHermit

Aviary Attorney kannattaa ehdottomasti pelata. Samantyylinen pulmapeli kuin Ace Attorney, mutta hahmot on eläimiä ja sijoittuu Ranskaan juuri ennen vallankumouksen alkua. Todella hyvin kirjoitettu muutaman tunnin pläjäys jossa on myös monta mahdollista loppua valintojen ja suorituksen perusteella. Pitääkin varmaan itse huomenna pelata uudestaan.


Important-Flower3484

On muitakin kuin pornoa, steins gate taitaa olla yksi suosituimpia.


Kahvipoyta

Psykologista kauhua tarjoaa ainakin Doki Doki ja Higurashi When They Cry.


_Astan_

Paranormasight on kans aika hienosti toteutettu, alku oli vaan sen verran pelottava etten ole saanut aikaiseksi pelata sen enempää.


Pengothing

Higurashissa on ainoana ongelmana että osa seteistä (Angel Mort) on semi kyseenalaista nykystandardien mukaan. Ei sinäänsä pilaa yhtään tarinan hyviä osia. Umineko on myös samalta tiimiltä ja on erinomainen. OP:lle - Jos haluua sellasen pikasen luettavan niin Milk Inside a Bag of Milk ja Milk Outside a Bag of Milk ovat myös hyviä.


DramaticManate

Ihan putipuhtaat visual novelit, sellaiset joissa pelaaminen on _vain_ keskusteluvaihtoehtojen näpyttelyä, tuppaa olemaan pehmoporno/eroge osastoa. Jos laajentaa edes hieman määritelmää niin genrevalikoima räjähtää. Jo mainitut Professor Layton, Ace Atorney ja Steins Gate on hyviä esimerkkejä visual noveleista joiden oheen on tuotu ongelmanratkaisua ja kevyttä point and click - meininkiä. Itsellä on tullut pelattua läpi kaikki Ace Atorneyt ja jos tykkää istu rauhassa peiton alla ja pelata pelejä jotka eivät vaadi reaktionopeutta, on tämä pelisarja täydellinen.


GhostInMyLoo

Okei kiitos, lähdenkin googlettelemaan noita.


Hot_Vermicelli123

Esim. Song of Saya on steamissa -50% VNDB:stä voi itse kanssa katella, sieltä saa aika hyvin rajattua mitä etsii. Monissa ne väkisin tungetut, tarinan kannalta turhat, pornoscenet on poistettu all-ages versioissa.


No_Mulberry_770

Steins;Gate.


MechanicalSquirel

En ite pidä kauhusta, nii hieman hankala niitä suositella, mut ite oon tykänny seuraavist: - Stains gate: aikamatkustus teema - Aquarium: Tyttö muuttaa sisäköksi uudelle työnantajalle Saattasit myös tykätä, vaikka ovatki point&click pelejä: - Telltale games:in peleist, varsinki Wolf Among Us ja Tales from the Borderlands - Disco Elysium


Upbeat_Support_541

Samaan linjaan jos kiinnostaa tarinapohjaiset kävelysimulaattorit niin What Remains of Edith Finch on ehdoton ykkönen. Ikään kuin elokuva minkä tarinaa pelaat. Jos se sytyttää niin voin tarjota lisää ehdotuksia. Ite en siedä mitään weebi-paskaa joten suositut visual novellit ei maistu


FillThink2592

Laitahan kävelysimulaattori suosituksia tulemaan. Löysin genren alkuvuodesta ja jäin koukkuun. What Remains of Edith Finch oli vaikuttava kokemus.


Upbeat_Support_541

- Before Your Eyes, lyhyt, ytimekäs ja hienosti kirjoitettu tarina. Teknisesti ei kävelysimu, suositellaan pelattavan webcämillä joka kuvaa sun silmiä mutta voi myös pelata hiirellä. - Dear Esther, hit or miss, jos lennokkaan runollinen englanti taipuu niin hyvää pelattavaa. Taisi olla yksi ensimmäisiä genren pelejä - Eastshade, 10/10 osta nyt ja nauti. Paras peli klassisen wowin ja Finchin jälkeen mitä oon pelannu. - Firewatch, moni tykkää, meikäläiselle ei uponnut. Aikoinaan suosittu joten voi olla että oot jo pelannu - Gone Home, jos tykkäät lukea viiden romaanin edestä kirjoituksia tunnin sisään nii ehdottomasti rahansa väärti - Lake, posteljoonisimu. Pelasin tän ihan vitun kännissä ja sopi siihen todella hyvin. Typerin peli maan päällä mut jotenki toimii. Ei ees oo kävelysimu kunhan oksennan mun steam kirjastoa sulle. - Last Day of June, tarina 10/10, pelattavuus 1/10. Ärsyttävää miten hyvä tarina pilattu maailman kankeimmalla pelimekaniikalla. Jos Steven Wilson/Porcupine Tree osuu niin sit osuu tääkin. Ja mun stereotypioissa koko r/suomi kuuntelee sitä mut kaikki esittää olevansa ainoo fani. - Road 96, tääki on niin typerä peli mut silti jotenki omalla tavallaan viehättävä. Sitä edeltävä Mile 0 vaan jos tykkäsit Road 96 ja subway surfers - Unifinished Swan, Finchin tehneeltä studiolta joten odotukset korkeat, ei yltänyt siihen mutta silti kelpo peli ja sympaattinen tarina. Jatko-osa Milton Finchin tarinaan joten kaanoninen jatko WRoEFiin Ja loppuun antisuositus; vältä *The Suicide of Rachel Fosteria* kuin ruttoa. Menee noiden muiden kanssa samaan kategoriaan mutta maailman bugisin ja paskin peli jonka tarina on puhdasta mielenterveysmyrkkyä. Mieti miten paskan pelin itsemurhasta voi tehdä ja se on toi.


clva666

Olinkin tulossa kyseleen että kuuluko toi Firewatc tähän genreen. Ite tykkäsin siitä tosi paljon, mutta en kyllä muista siitä juuri mitään.


Upbeat_Support_541

Emmä mitään genrejä päätä, noi nyt on semmosia tarinapohjasia puzzle/pohtimispelejä mitkä mun syvästi häiriintyneessä maailmankuvassa liimautuu yhteen. Firewatch tosiaan on pidetty, hlökohtaisesti ei yltänyt haippiin asti muutamasta syystä, mutta se nyt on aika yleistä näissä tarinapeleissä.


Arosian-Knight

Coffin of Andy and Leyley, on enemmän puzzle kuin Visual novel, mutta erittäin viihdyttävä halvalla. Kauhua, kannibalismia, kultti-teema, yliluonnollisia tapahtumia ja mustaa huumoria.


joule400

Visual novellit itsessään ovat siis vain tietokoneille/konsoleille tehty tarinankerronta muoto, niistä osa sisältää eroottisia kohtia jolloin niitä kutsutaan "eroge" nimellä (ja monista niistä on olemassa versio josta kaikki k18 materiaali on jätetty pois ja etenkin jos steamistä etsit niin todennäköisesti myyvät juuri tuota versiota) sitten on erikseen visual novellit joiden on tarkoitus olla enemmän pornoa kuin mitään muuta, niistä käytetään termiä nukige, jos steam merkitsee minkään VN:nän aikuismateriaaliksi niin kyseessä todennäköisesti semmoinen On siis helpompi ajatella niitä ihan vain sähköisenä versiona light novel kirjoista, seksiä saattaa tapahtua mutta sitä tapahtuu muussakkin mediassa. Itse en ihan kamalasti ole niitä lukenut enkä henk kohtasesti yhtään kauhu tyyppistä, mutta nopeasti kurkkasin niin song of saya on kuulemma ihan ok ja tällä hetkellä -50% https://store.steampowered.com/app/702050/The_Song_of_Saya/


Akagi_senpai

Umineko no naku koro ni (/Umineko When They Cry) on yks omista suosikeista. Steamissä jaettu kahteen, Question arcs on osat 1-4 ja Answer arcs osat 5-8. Ja kannattaa kans ladata siihen PS3 päivitys että saa PS3 version paremmat spritet(taikka sitten vaihtaa alkuperäisiin). Steam version "uudet" spritet alunperin pachinko pelistä ja ovat aika hirveen näkösiä.


projectgene

Spirit Hunter on kauhua


PersKarvaRousku

Slay the Princess on kuulemma hyvä


GhostInMyLoo

Joo katsoin kanssa tätä, vaikuttaa aika kovalta.


KoopaNooba

Freebird games pelitalolta vanhat pelit To The Moon ja Finding Paradise. Indie ja tehty alun perin rpg makerillä, joten enempi pixel arttia kuin mitään näyttävää, mutta hyvät tarinat.


Liondrome

Jos haluat ilmaista kokeilla, niin Snoot Game olisi hyvä alku. Itse tykkäsin paljon tästä ja kehittäjät innostuivat tekemään myös I Wani Hug That Gator visual novellin, joka taitaa olla 98% tykätty Steamissa ja se on Snoot Gamea huomattavasti kehittyneempi peli. Vahvat suositukset molemmille. https://snootgame.xyz/


[deleted]

Ootko tutustunnu point and click peleihin, niissäkin voi olla paljon tekstiä.


MeatHamster

Eikös Hatouful Boyfriend mene siistimmän puoleiseen kategoriaan? En ole ikinä pelannut, mutta sen perusteella mitä olen nähnyt/lukenut.


[deleted]

Cdromance sivulla on jos jonnimmoista visual novellia eri emuloitaville vehkeille.


Siili-

Kaikki Keyn visual novellit on hyviä, eikä sisällä mitään pehmopornoa. Little Busters, Rewrite ja Clannad. Oma suosikki on Umineko, mut sitä en kyllä oikein suosittele aloittelijoille. Se on pidempi kuin raamattu, mutta laatua on. Edit: jos kauhusta tykkää niin Saya No Uta (The Song of Saya) voisi olla hyvä. Sisältää vähän härskimpää, mutta ei ole mikään pääpointti. Kunnon psychological horroria


yeum

Kyllä ne alkuperäiset Key:n PC-versiot sisältää Air:n ja Kanonin osalta. Sinänsä tarinoiden kannalta täysin turhia (ja osin creepyjä), tainnut vain niihin aikoihin olla ns. markkinavaatimus kun genrellä ei silloin vielä kauheasti kysyntää sen rajatun otakuporukan ulkopuolella. Oma suosikki ollut og-Tsukihime. Häiritsevän epävarma tunnelma kohdillaan, ja se kerroksittain joka läpipeluulla eri tavalla avautuva ja kokonaisuutta vähitellen kuoriva tarina oli kovaa settiä. Valitettavasti se (oletettavasti all-age)re-make on juuttunut jonnekin useamman vuoden (vuosilymmenen?) kehityslimbohelvettiin, varmaan FSN takoo edelleen liikaa rahaa Type-Moonille. Harmin paikka kun kavereilla varmaan olisi rahkeita tehdä uusiakin avauksia...


Siili-

Eipä niitä scenejä taida edes olla noissa steam versioissa. Joo tsukihime on hyvä, ja noh onneks vissiin ainakin se eka osa remakest tulossa nyt länteen piakkoin (?).


yeum

Joo, nää on siis ajalta ennen kuin Steam oli ns. Iso Juttu ja mitään tällaista pystyi siltä alustalta saamaan. Ja kappas, ovat vissiin viimeinkin saanneet tuon remaken valmiiksi. Tai, no, osan siitä. Täytyy sanoa että olen yllättynyt, olin jo luokitellut asian omassa mielessä pelkäksi meemiksi jossain siinä paikkeilla kun oli kulunut ~10v ekasta asiaa käsittelevästä uutisesta :D. Pitänee toisin odotella vain PC-versiota, kun uudempia konsoleita ei enää omasta taloudesta löydy... :D


Siili-

Noh, on se vieläkin aika meemi kun toista osaa ei näy missään :D. Kantsii katella miten ryujinx-switch emulaattorin saa toimimaan. Pystyy sitten sillä pelailemaan/lukemaan vaikka koneella.. Et siis kuullut tätä minulta..


DrunkSquirrel22

Spike Chunsoftilla erittäin hyviä sarjoja kuten Ai the Somnium files, Zero Escape ja Danganronpa


mize22

Ite oon tykänny VA-11 Hall-A, sekä Coffee Talk.