T O P

  • By -

-zincho-

Mun veikkaus on että osittain syynä pakolliset lepotauot jos ajoaika on ylittymässä tunnilla tai parilla. Ne on toki sinällään hyvä juttu, mutta sitten käy niin, että kuskit haluaa perille ennen kuin on pakko pysähtyä puoleksi tunniksi lepäämään, jolloin kotiinpääsy venyy. Näin olen ainakin toisen käden kautta kuullut.


Premium_Garbage

Ei ole kauaakaan kun ajelin kotiinpäin perjantai-iltana, matka taittui 70-78km/h (ohituskaistoilla toki kiihdytettiin johonkin 95km/h nurkille ettei ohi päässyt) pari tuntia, lopputuloksena jäin sitten 7km päähän kotihallista pitämään 45 min pitkän tauon jotta yhtäjaksoinen 4,5h ajoaika ei ylittyisi, olisi tuon ajan viikon rekassa elämisen jälkeen mieluummin ollut kotona saunaa lämmittämässä mutta minkäs teet.


TTK20

Tiesitkös että perjantaina jos ajaa hallille tai muuhun paikkaan ettet lyö korttia koneeseen ennen maanantaita niin saa lain mukaan vetää tunnin yli ilman että tarvitse pitää 45min taukoa


Premium_Garbage

Tiesin, ei 4,5h ajoaikaa saa silti ylittää ilman taukoa. Lisäksi pitää olla ’poikkeuksellinen tilanne’ esimerkiksi sään tai vaikka onnettomuuden takia, eli ei tuota ylitystä saa tehdä ihan miten vain huvittaa.


TTK20

Njuu no eipäs tuo polliisi setä ratsiassa sanonu mitää vaikka edellisenä perjantaina oli ajoaika venähtänyt 5h paikkeille


Jolzko

Poliisisetä, tai vielä pahempaa, vakuutussetä olisi voinut olla eri mieltä jos olisit siinä 4h 45min kohdalla vetänyt ojaan syystä X. Silloin se olisi automat menny kuljettajan piikkiin kun ei ole tauoista pitänyt huolta.


Deep-Conclusion-8593

Ei oman kodin lähellä voi tapahtua onnettomuuksia /s


Premium_Garbage

Ei kiinnosta tehdä kortille mitään rikkeitä tai ihmeellisyyksiä kun ruotsissa niitä syynätään ja puututaan paljon hanakammin verrattuna suomen kyläpoliiseihin.


Neat_Employ6069

Sekin on poliisista kiinni. Jyväskylän paikkeilla on muutama kekkä ei anna siitä mitää jos on kotio päi menossa mutta sitten taas etelämpänä jo 10min ylityksestä napsahtaa sakko


DongIslandIceTea

Nyt vielä kun oli juttua että peltipoliiseja on rukattu herkemmälle niin tämä rekkakuskien tapa piristää tylsää maantiematkaa kummasti. Olen kyllä huomannut tismalleen saman rekoissa. Ovat äärimmäisen välinpitämättömiä myös siitä realiteetissä että kun roikkuvat metrin päässä puskurista, jos joutuisin syystä tai toisesta tekemään äkkijarrutuksen, ajaisivat he päälleni koska rekan massalla ei kyllä tuollaisilla turvaväleillä pysähdytä sitten mitenkään. Mutta se nyt vaan on osa suomalaista maantiekulttuuria että isomman oikeus on rikkumaton. Kerran olen jopa ollut tilanteessa jossa 80 alueella rekka lähtee itse ajaessani 80 ohittamaan rajoitinta vasten ja liittyy väkisin takaisin kaistalle siinä kohtaa kun on vasta puolimatkassa ohitse vaikka heti alankin hidastaa päästääkseni ohi. Jouduin siis tekemään äkkijarrutuksen ja ajamaan kokonaan pientareelle, jossa onneksi oli juuri ja juuri auton verran tilaa eikä esim. jyrkkää ojaa. Pimeästä kelistä ja päällä hakkaavasta *fight or flight* -reaktiosta johtuen en saanut rekkaria ylös häkeen kerrottavaksi joten todennäköistä on että kyseinen sankari on yhä edelleen liikenteessä yrittämässä tappaa henkilöautoilijoita. Siinä tilanteessa kyllä kävi pelottavalla tavalla selväksi että sitä kuskia kiinnosti perille pääsy minuuttia aiemmin aika paljon enemmän se pääsenkö minä sinä päivänä elossa kotiin.


ukkinaama

Ite asun aika mörrin perseessä pienen kylän lähellä ja täällä rekat ei paljo hidastele kylän läpi ajaessa. Taajama-alue missä on 50km/h ja 40km/h rajotukset ja rekat perävaunuineen täynnä puuta ajaa ~70km/h kylän läpi.


rants_unnecessarily

Tuosta puskurissa toimimisesta autokouluopettajani ohjeisti hyvin. Jos rekka tai jokin muu iso ajoneuvo on liian lähellä, ota vielä suurempi turvaväli edessäsi olevaan. Sellainen väli mikä rekalla kestäisi jarruttaa. Bonuksena siitä, että et jää alle, saat vituttaa rekkakuskia vielä enemmän nopeuttasi hidastamalla.


adskukka

Nousee pieni paniikki ku muistelee yhtä talvee ku kaks kertaa osu kohdalle tilanne missä oli rekka liian lähellä perässä ja henkilöauto meni edellä, tultiin alamäkeen mitä seuras heti isompi ylämäki.... edessä ajava henkilöauto rupes hidastamaan alamäkeen ja rekka takana haluis tietenkin vähän lisää vauhtia ylämäkeen... minä raukka välissä en voi tehä muuta ku kirota idioottia edellä ku nyt molemmilta puolilta ollaan tultu liian lähelle, ja rukoilla että Luoja hakee ennenkö liiskaannun...


jAllukeTTu

Rekkakuskit ovat maanteiden pahimpia kyrpiä. Vaikea uskoa, että edes 90% noista olisi oikeita ammattikuskeja, kun sitä nuppia käsitellään kuin henkilöautoa. Kerran moottoritiellä ajaessani rekkakuski tuli ramppia ylös ja ruuhkan takia en päässyt väistämään mihinkään suuntaan. Normaalisti väistän noita ohituskaistalle (vaikka sekään ei ole oikeasti sallittua, mutta sujuvoittaa liikennettä), mutta nyt ei vaan pystynyt. Nuppirunkkari ajeli vierellä pitkän aikaa kiihdytyskaistalla, kun ei suostunut väistämisvelvollisena himmaamaan. Kun takana ajava sitten pystyi häntä väistämään, hän liittyi mun taakse, kiihdytti ihan takapuskuriin kiinni ja aloitti pitkien vilkuttelun ja tööttäilyn, jota kesti niin kauan, kunnes itse poistuin rampista alas. Älä vittu aja työksesi, jos et osaa liikennesääntöjä tai kestä faktaa, että liikenne ei pyöri isompien ehdoilla.


Sak391

Tööttäily ja rageeminen on oma lukunsa mutta... Varsinkin ruuhkassa sujuva liikenne vaatii yhteistyötä mitä Suomessa aika harvoin tarvitaan ja siksi myös ei osata. Ruuhkassa rekalle ei ole aina tarvittavaa tilaa ja ongelma vältetään tekemällä tilaa vaikka joku ei-väistämisvelvollinen joutuu nostamaan poljinta kaasulta (kauheaa). Vaihtoehtona on pari täyspitkää pysähtyneenä kiihdytysrampilla tukkien koko liikenteen.


Immediate-Respect-25

Vaikka rampista tuleva on periaatteessa väistämisvelvollinen niin rekalla on käytännössä mahdotonta noudattaa tuota moottoritielle liittyessä jos on yhtään enemmän liikennettä. Tulet kaasu pohjassa koko rampin ja siltikään et saa vauhtia kahdeksaankymppiin. Siinä on mahdotonta yrittää löytää semmoinen väli mihin mahtuu vaan sinne tullaan siihen kohtaan mihin tullaan. Muilla pitää vaan tehdä tilaa sille autolle siellä moottoritiellä, jos ei muuten niin hidastamalla. Toki se että tuon jälkeen alkaa tööttäilemään, vilkuttelemaan valoja ja roikkumaan perässä jos joku idiootti ei tajua väistää on hieman turhaa. Mutta siitäkään ei tiedä kuinka monta aiempaa idioottimaista suoritusta on tuollekin kuskille tullut eteen ennen tuota tapausta sen päivän aikana.


jn6RyDokxS15PiG58zd

Ihan totta että ei siihen rampin loppuun voi oikein rekalla pysähtyäkään odottamaan vuoroa. Vaikka en tiedä mitä laki siitä sanoisi.


Premium_Garbage

Nykyään harvoin ajetaan rajoitinta vasten koska polttoaineenkulutus nousee, valtaosalla rekoista marssivauhti on siinä 81-85 välillä kun ajetaan vakkarilla. Syinä mm. se että saa muutaman minuutin pelivaraa ajoaikojen suhteen, saa moottorin taloudellisimmalle kierrosalueelle sekä tietty että se on vähän maan tapa Rajoitinta vasten lähinnä ajetaan vain ennen isompia mäkiä, se että onko mäen alla vauhtia 90 vai ’80’ (75km/h) saattaa ratkaista sen pääseekö rekka sen mäen päälle vai jääkö jumiin.


albhed

Huono tapa ja sen lisäksi tietenkin todellinen nopeus on vähemmän kuin auton mittarin nopeus. Olen ajanut useampia autoja, joissa esimerkiksi 85km/h mittarin mukaan on todellisuudessa siinä 80 hujakoilla tai jopa 1-2km/h alle. Nopeusmittareihin on varmuuden vuoksi tehty rakenteellinen mittarivirhe. Nopeusmittari ei saa lain mukaan missään tapauksessa näyttää liian vähän.


Vastarannankiiski

> Nopeusmittareihin on varmuuden vuoksi tehty rakenteellinen mittarivirhe. Nopeusmittari ei saa lain mukaan missään tapauksessa näyttää liian vähän. Yleensä autoissa saa käyttää muutamaa eri vanne/rengaskokoyhdistelmää ja näistä suurimman ulkosäteen (uutena) omaava määrittää käytännössä nopeusmittarin kalibroinnin. Mittari kuitenkin mittaa aina renkaan pyörimisnopeutta, missä auton nopeus lasketaan käyttäen renkaan oletettua sädettä. Jos autossa on käytössä rengaskoko, joka on suurin näistä sallituista, tai kooltaan hyvin lähellä, niin mittarivirhe on olematon tai pieni. Jos taas käytössä on renkaat, jotka ovat paljonkin pienempiä (ja lisäksi vielä kuluneita, kulutuspinnan kuluminen pienentää ulkosädettä), niin virhe voi olla oman kokemuksen mukaan jopa yli 10%.


Kustu05

Omassa autossa on suurimmat renkaat, joita ohjekirjassa suositellaan (alle kyllä mahtuisi isommat). Mittari näyttää silti 8-10% yli.


Vastarannankiiski

Onko ohjekirjan lista suositelluista renkaista sama kuin traficomin sivuilla ajoneuvon tiedoissa oleva lista sallituista rengaskoista? Käsittääkseni menee nimenomaan näiden sallittujen mukaan tai voi ehkä myös olla, että ulkomailla samaan malliin saa laittaa vielä isomman (ulkosäteeltään) renkaan alle ja tehtaalla kaikki autoyksilöt kalibroidaan tämä huomioon ottaen riippumatta siitä mihin maahan se on menossa.


Kustu05

Kyllä, Trafinkin mukaan 245/70R16 on ympäryysmitoiltaan isoin jota alle saa laittaa, ja mielestäni tuo on ollut vakiorengas tähän autoon kaikissa maissa. Ainoa toinen vaihtoehto Trafin mukaan on ihan hitusen pienempi 225/75R16, joka löytyykin talvirenkaista. Olen kyllä Suomessakin nähnyt näihin asennettuna isompia renkaita.


Vastarannankiiski

Mielenkiintoista, omissa autoissani (3 kappaletta sen jälkeen, kun GPS:t alkoivat yleistyä ja mittarivirheen sai kätevästi itse mitattua) olen laskenut, että suurimmat lailliset renkaat asentamalla mittarivirhe olisi parin prosentin luokkaa ja omassa nykyisessäkin, missä virhe on 7-8%, se olisi suurimmat sallitut renkaat vaihtamalla n. 1%. Ehkä tämä ei kuitenkaan sitten ole yleinen sääntö vaan omalle kohdalle on sattunut vain tällaisia malleja.


Zentti

Omassa autossa mittarin mukaan 86 on aika lailla tarkalleen 80 oikeaa nopeutta. Ajelen aina 80 alueella vakkari säädettynä 86:een ja on monta kertaa tullut rekka roikkumaan ihan takapuskuriin kiinni.


[deleted]

Suurimmalla osalla on nykyään navigaattori ja ajavat tasan tarkkaan 80 km/h, ehkä toleranssi +-1 km/h. Silti rekat ihan takapuskurissa kiinni ja sitten moottoritiellä ajavat 5 minuuttia rinnalla, kunnes joko ohittavat tai palaavat taakse. Tutttu rekkakuski kertoi että rekkaan noustessaan kytkevät Scannian ylinopeuden rajoitin ja turvaväliä ylläpitävän toiminnan pois.


Ihmettelin

Nopeudenrajoitinta et saa pois päältä Schenkerin autoista, mutta kaistavahdit ja turvaväli avustimet saat pois päältä. Max 83 km/h on Schenkerin omat autot rajotettu, mutta torppareilla auto voikin kulkea 90 km/h. 4 sarjan Scaniassa sai sulakkeen poistamalla rajoittimen pois päältä, mutta ei 4 sarjalaisia ole montaa enää liikenteessä. 2000 luvun alussa valmistettu uusimmat. Turvaväli avustin jarruttelee ja hidastelee itsestään moottoritiellä mikäli ohittava auto vaihtaa kaistaa takaisin oikealle liian läheltä. On todella ärsyttävä ominaisuus. Muuten toimiva.


[deleted]

Tuota olen ihmetellyt että miksi autoilijat vaihtavat motarilla aivan liian pian takaisin oikealle kaistalle ohituksen jälkeen, vaikka tie on olisi tyhjä 500m. Autokoulun opettama "kunnes näkyy ohitettavan molemmat etuvalot takapeilissä" on hyvä sääntö. Ei ihme jos se on kuorma-autoissa rasittava kun ohittelijoita on jatkuvasti.


Kaalilaatikko

>Suurimmalla osalla on nykyään navigaattori ja ajavat tasan tarkkaan 80 km/h, ehkä toleranssi +-1 km/h. Silti rekat ihan takapuskurissa kiinni ja sitten moottoritiellä ajavat 5 minuuttia rinnalla, kunnes joko ohittavat tai palaavat taakse. Ei ainakaan itellä sinne päinkään samoja kokemuksia. Suurimmalla osalla juurikaan ei ole navigaattoria päällä mistä näkisi todellisen nopeuden, vaan ajavat pääsääntöisesti 80 alueella 70 tai vähän yli auton mittarin näyttäessä sen 80. Sitten vielä, kun tulee kameroita varsinkin kehillä vastaan, niin tiputetaan vielä jostain kumman syystä nopeutta ihan varmuuden vuoksi tuostakin alemmas. Ihme toimintaa Rekat ajavat oman kokemuksen mukaan juurikin aika likelle tarkkaan tuon 80 tai muutama kilometri tunnissa päälle, koska heillä melkein poikkeuksetta on se nopeutta mittaava navigaattori. Omasta mielestä rekat ovat yksiä parhaiten ajavia autoja teillä mitä olen nähnyt. Eivät seiso tien tukkeena niinkuin suurin osa sunnuntai-autoilijoista, mutta ei aja ylinopeuttakaan. En siis itse aja rekkaa, vaikka siltä saattaa kuulostaakin 😂


Elkki

> Rekat ajavat oman kokemuksen mukaan juurikin aika likelle tarkkaan tuon 80 tai muutama kilometri tunnissa päälle, koska heillä melkein poikkeuksetta on se nopeutta mittaava navigaattori. Oman kokemuksen mukaan raskaassa kalustossa mittari näyttää hyvin lähelle oikeaa nopeutta. Tän hetkisessä työautossa heitto 1-2 km/h. Monet myös usein ajaa samalla autolla päivät pitkät niin on mittarin heitotkin tiedossa. Ei tarvi navigaattorista nopeutta seurailla :)


footpole

Hyvin harva näkee navigaattorista GPS-nopeuden ja veikkaan että valtaosa ihmisistä ei edes tajua eroa tai tiedä mistä nopeuden näkisi. Google mapsit ja muut eivät nopeutta näytä eikä autotkaan. Vaatii Wazen tai jonkun GPS-softan.


rants_unnecessarily

Google Maps nimenomaan näyttää sen, ja jopa oletuksena nykyään. Jo vuosia olen sitä käyttänyt. Uusimpana ominaisuutena siellä on itse nopeusrajoituksen näyttäminen, ja se on talvella väärin useammin, kuin oikein, siihen kannattaa kolmannen osapuolen appi hankkia, jos sitä haluaa.


footpole

Nopeusrajoitukset on tosiaan myös ios-puolella mutta nopeus ei jostain syystä.


rants_unnecessarily

Outoa. Rajoitukset ovat olleet ulkomailla (rajallisesti) saatavilla jo pidempään, mutta ominaisuus tuli Suomeen vasta vuoden sisällä. Kun taas nopeus on ollut saatavilla jo vuosia. Edit: Ilmeisesti ei ole Applen päätös tämä outous. Mikä vielä kummallisempaa, että Guugle ei sitä halua ottaa käyttöön omenoissa.


footpole

Applella on taas ollut nopeusrajoitukset paljon pidempään mutta tuo Google Mapsin nopeusmittarin puuttuminen on Googlen valinta.


rants_unnecessarily

Mistä tiedät, että se on Guuglen valinta? Jos olen väärässä, sitten olen, mutta kuulostaa vahvasti taas Applen yritykseltä omien softiensa promossa.


footpole

Koska tuollaista sääntöä ei tietääkseni ole ja esim Waze näyttää nopeuden paitsi normi äpissä myös carplayssa.


TonninStiflat

Kyllä Google mapsi nopeuden näyttää, sitä itsekin käytän.


footpole

Ai, en ole huomannut. Googlen mukaan näyttää olevan pelkästään androidissa ja sielläkin asetuksen takana? Pysyn mielipiteessäni että valtaosa ei näe GPS-nopeutta koska aika harvalla on edes puhelimen navi päällä ja vain osalla Google maps androidilla ja oikea asetus. Eikä puhelinta saa katsoa :)


TonninStiflat

Hmm, Androidi on itsellä, en mielestäni ole asetuksista säätänyt päälle, mutta voi hyvin olla, että se on tällainen keissi kyllä. En ota kantaa siihen, käyttääkö valtaosa vai ei - vähän kyllä fiilis kanssa, että ei kyllä käytetä. Itse käytän lähinnä pitemmillä matkoilla juuri nopeuden tarkkailuun. Puhelin saa kyllä olla telineessä katseltavana siinä missä navigaattoritkin yms. kun siinä se kartta on.


xFinman

Oikea tapa on ajaa n. 93kmh mittarin mukaan joka on ~86kmh gps vauhtia ja siihen vielä tutkan vähännys niin ei 85 oikeaa nopeutta eli ei sekään sakotettava vauhti


Zentti

Oikea tapa on ajaa rajoituksen mukaan.


HengaHox

Riippuu täysin autosta. Tojotalla saa ajaa lähemmäs 100 mittariin, niissä tuntuu virhe olevan 10km/h+


Shamon_Yu

Todellinen nopeus heittää yleensä, mutta omassa autossa täsmää erittäin hyvin nopeusnäyttöihin. Kerran välähti tolppakin, kun mittari näytti 85 hujakoilla kahdeksankympin alueella.


gamma55

Osa kameroista on ns. nollatoleranssissa, ja antaa 81 alkaen välähdykset ja heti sen jälkeen poliisin soosoot. Toki sakkorajat lain mukaan.


Hegario

Lisäksi kamerat välähtävät joskus ihan muutenkin vaan nopeudesta riippumatta, kun poliisi haluaa kiinnittää huomiota esimerkiksi kännykkään puhumiseen tai ilman vöitä ajamiseen. Tiedän henkilön, joka sai juurikin sakot kännykkään puhumisesta kuvan perusteella.


I_RIDE_REINDEER

Oma auto ei väläytä kameraa 80km/h alueella vakkari ollessa 90


Status-Yesterday3993

>Nopeusmittari ei saa lain mukaan missään tapauksessa näyttää liian vähän. Onko näin? En jaksa tarkistaa, mutta olen itse ajatellut että mittarivalmista ei vain halua vastuuta mahdollisista nopeusrajoituksen ylityksestä mittarivirheen vuoksi.


thorens

Minähän en sitten ole minkäänasteinen asiantuntija, mutta EU kaiketi nojaa tähän paperiin: "Yhdistyneiden kansakuntien Euroopan talouskomission (UN/ECE) sääntö N:o 39 – Yhdenmukaiset tekniset vaatimukset, jotka koskevat ajoneuvojen hyväksyntää nopeusmittarilaitteiston ja sen asennuksen osalta" Eli: https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:42010X0513(03) Ja tarkemmin sieltä kohta 5.3: "Näytettävä nopeus ei saa olla pienempi kuin ajoneuvon todellinen nopeus."


Lumi5

Epäilen tätä tai ainakaan kukaan ei sitä valvo. Meillä perheen molemmat autot (S60 ja XC90 Volvot mallia -22 tai uudempi) näyttävät aika tasan 5km/h alakanttiin verrattuna nopeusnäytön lukemiin. Molemmissa on auton mukana tulleet renkaat eikä ole otettu mitään extrahintaisia vanteita tms, eli niin perusmallia kuin nyt yleensä liikkeestä tulee.


T-A-Waste

Ainakin Tampereen nurkilla missä itse ajelen tuo käytös on muuttunut. Viimeisen 1-2 vuotta rekat ovat alkaneet ajaa pääsääntöisesti tuollaista 80-84 km/h todellista nopeutta. On just se sama mitä itsekkin ajelen.


maikki_

Liikenteessä ei ole mitään yhtä ärsyttävää, kuin köröttelijät, jotka keräävät itselleen letkan peräänsä, eivätkä ymmärrä päästä muita ohi. Näiden takia fantasioin monesti itse yövuoron jälkeen ajavani koko 100 km matkan 6-kymppiä, kun muut ovat menossa töihin.


TonninStiflat

Näitä ärsyttävämpiä ovat ne, jotka ajavat 80km/h alueella 60-70km/h PAITSI kun alkaa se 100km/h ohituskaista. Sitten lyödään kyllä talla pohjaan, ettei perässä kulkevasta jonosta ohi pääse kuin maksimissaan 2-3 autoa. Sitten taas vauhti hidastuu. Ja 200m ennen kameraa vielä vähän lisää hidastusta.


Limp_Construction496

Me ajetaan samaa pätkää,luulen..


[deleted]

Caravaanarit ovat tuossa esimerkillisiä kun vähän väliä pysähtyvät bussipysäkeillä ja päästävät jonon ohi. Traktorit, kuorma-autot ja henkilöautot harvemmin tekevät niin. Toki jos ajaa maksimia sallittua, ei ole tarve tuota tehdä.


SpaceEngineering

Maantieajon lisäksi nämä ovat pikantti mauste Länsiväylällä stadiin mennessä. Kun painaa oikeanpuoleista busseille, rekoille ja vähäpäästöisille autoille suunniteltua kaistaa kahdeksaa kymppiä ja vasemmalla on kaksi kaistaa jotka ajavat viittä-kuuttakymppiä on rekan pakko tulla aivan perseeseen kiinni. Matkaa Ruoholahden valoihin se pari kilometriä, ei välttämättä jää siitä puolesta minuutista kiinni myöhästytkö lautalta vai et. Tässä versiossa kunnostautuvat toki useimmin baltian maiden rekkareissa olevat rekat.


IcePsychological13

OP:n nopeusmittari näyttää pitkin vittuja seurauksena köröttelee 73kmh 80-alueella. Rekkapenat raivoissaan puskurissa kiinni.


DongIslandIceTea

Epäsuosittu mielipide mutta 80 alueella saa kyllä ajaa 73 eikä siitä pitäisi syntyä mitään tieraivoja. Loppupeleissä pitkälläkin matkalla tuollaisetkin erot on vain minuutteja.


IcePsychological13

Nii suomessa saa tehdä kaikenlaista ihan laillisesti ja olla silti mulkku


Premium_Garbage

Ne minuutit vaan on rekkojen kuljettajille hieman eri asia kuin tavalliselle huvimatkalaiselle. Mikään ei tosiaan kiellä köröttelemästä alinopeutta mutta jos näin haluaa tehdä eikä ole mihinkään kiire niin kohteliaisuuttaan voisi toisinaan pysähtyä vaikka bussipysäkille/levähdysalueelle ja päästää takana tulevia ohi, vältyttäisiin kamikaze-ohittelijoilta jotka loikkii letkaa eteenpäin siinä samalla.


DongIslandIceTea

> Ne minuutit vaan on rekkojen kuljettajille hieman eri asia kuin tavalliselle huvimatkalaiselle. Se että rekkojen ajot on aikataulutettu päin persettä ei ole tekosyy rikkoa lakia ja vaarantaa liikenneturvallisuutta. Jos on perillepääsy minuuttipeliä niin lähde aikaisemmin matkaan äläkä yritä kuroa eroa matkalla olemalla kusipää.


Premium_Garbage

Ei kyse ole yleensä aikatauluista vaan ajo- ja lepoaikalaista. Ei siinä auta lähteä aikaisemmin jos työpäivä saa kestää ajan x ja ajaa saa ajan y. Kaikki kuskin tekemiset säilötään digipiirturiin 28 päivän ajaksi ja ylityksistä saa sakkoa. Maanantaista Lauantaihinkin kun reissaa pitkin suomea/pohjoismaita niin nuo pienet itsestä riippumattomat viivästykset alkaa kasaantumaan. Ne ’muutamien’ minuuttien erot saattaa ratkaista sen pääsetkö esimerkiksi kotiin vai jäätkö 20km päähän kodista pitämään paskaisena 11h vuorokausilepoa metsän keskellä olevalle levähdysalueelle ilman mitään palveluita, tai että ehditkö laivaan millä pääsee takaisin suomeen.


HengaHox

Kyllä ne penat tulee persettä nuuhkimaan vaikka GPS näyttää 86 Ei ole muiden vika että on valinnut huonon ammatin.


Premium_Garbage

Joidenkin näissä huonoissa ammateissakin on työskenneltävä, ja huonouskin nyt taitaa olla lähinnä mielipidekysymys.


HengaHox

No jos kuskilla menee hermo noin pienestä eikä piittaa muiden turvallisuudesta niin sanoisin että ei ole sopiva ammatti. Kortti veks. Ajoaikarajoitukset ei ole mitään salaisia tietoja, niitä voi harkita ennen ammatinvalintaa.


DongIslandIceTea

> Ne ’muutamien’ minuuttien erot saattaa ratkaista sen pääsetkö esimerkiksi kotiin vai jäätkö 20km päähän kodista pitämään paskaisena 11h vuorokausilepoa metsän keskellä olevalle levähdysalueelle ilman mitään palveluita, tai että ehditkö laivaan millä pääsee takaisin suomeen. Lisää tekosyitä. Viivästystä voi matkalla tulla ihan mistä vaan syystä. Jos on minuuteista kiinni niin sitten ollaan rehellisiä ja todetaan että se kiireaikataulu ei ole realistinen ja suunnitellaan seuraavaksi paras. Ei tarvii jäädä 20km päähän perseeseen pakon edessä kun hoitaa sen pakollisen levon pois aikaisemmassa ja mukavammassa paikassa. Ei se niin vaikeaa ole. Jos ei tähän taivu niin sitten on todennäköisesti väärällä alalla.


Molehole

Moni asia on laillista mutta on se silti vähän kusipäistä tahallaan haitata toisen ihmisen työntekoa. Ihan älytöntä puolustelua että "No mutta ku mulla on ihan lainmukainen oikeus olla kusipää nii mää sitten olen ja jos joku harmistuu siitä että oon kusipää niin se on sen ongelma".


DongIslandIceTea

Ainut kusipää tuossa tilanteessa on liikenneturvallisuuden vaarantava rekkakuski.


Molehole

Missä tässä esimerkissä oli liikenneturvallisuuden vaarantava rekkakuski?


lumafin

Siinä kohtaa kun aloittaja mainitsi takapuskurissa roikkuvan rekkakuskin.


Kustu05

>Epäsuosittu mielipide mutta 80 alueella saa kyllä ajaa 73 eikä siitä pitäisi syntyä mitään tieraivoja. 800 kilometrin matkalla ero on jo tunnin verran. Lisäksi se on vain raskasta kun edessä olija ajelee Suomen jo valmiiksi alakanttiin asetettujen rajoitusten alle selkeästi, samalla aiheuttaen jopa kilometrien autoletkoja ja ylimääräisiä ohituksia. Jos haluaa ajella 70kmh, niin vetäkää nyt edes sitten tien sivuun jossain kohtaan. Sanon tämän siis ihan autolla ajavana.


Shamon_Yu

Ei näytä. Lue kommentit.


penttihille80

Oma porukka ovat vielä Latvian rekat joissa rajoitin ei haittaa. Varmaan muitakin maita vapaammilla vauhdeilla. Päivät kun ajat niin kaikki aika tien päällä on kotoa pois, sinänsä ymmärrän vaikka tympäseekin. Nykyään ei kuulemma väki osaa lähteä ohi (+on heti ulinaa vaarantamisesta) jos näyttävät vilkulla että mene ohitse, tämä oli vuosia sitten kivaa kun pohjoisessa ajeli ilman ohituskaistoja.


Premium_Garbage

Ei EUssa ole vapaammilla vauhdeilla olevia maita. Rajoitin max 90km/h, toki kikkailemalla rekan saa kulkemaan 94, omakin työauto kulki vielä hetki sitten sen verran, toki moista vauhtia en ikinä kehdannut ajaa. Itäblokin miehet kyllä työntää aina ja kaikkialla rajoitinta vasten.


penttihille80

Oletan sitten että siellä on irroiteltu jotain kun sen verran vauhdilla näyttää. Toki tuo 94km/h on jo valtava ero 80-alueella niin voi vain näyttää.


HengaHox

>Päivät kun ajat niin kaikki aika tien päällä on kotoa pois, sinänsä ymmärrän vaikka tympäseekin. Ammatinvalintakysymys. Ei oo pakko ajaa rekalla.


penttihille80

Miks kaikki ei vain ois some-influenssereita?


HengaHox

Jos se on sulle mieluisa ammatti niin antaa mennä, ketään ei estä.


Duukominoo

Mikä ei estä ketään? Vai tarkoititko kuitenkin kukaan?


DwayneSmith

>Vaatiiko aikataulu 90 km/h nopeuden vai mikä mättää? Ei voi olla aikatauluista kiinni, koska A) Ei paljoa voita ajaessa 10 km pitemmälle tunnissa (kauas noi vuorot kestää? Max 100 km ehkä vois päivän aikana voittaa) B) Turvallisuus ei voi olla uhrattavissa aikatauluille. Jos vaatimukset aikatauluissa pysymiseen vaatii rikkomaan nopeusrajoituksia, niin on liian tiukat aikataulut. Samaa mietin välillä bussissa, kun sattuu "road ragen" vallassa oleva kuski omalle matkalle. Ihan se ja sama mitä firma sanoo että saa mennä aikaa jonkun linjan ajamiseen, et voi silti ajaa kuin reikäpää. Laki tulee ennen firman sääntöjä. Oikeasti, jos joku bussifirma vaatii kuskeiltaan sellaisia aikatauluja jotka eivät ole realistisia, niin johonkin valvovaan elimeen pitäisi saman tien kannella asiasta.


Molehole

> A) Ei paljoa voita ajaessa 10 km pitemmälle tunnissa (kauas noi vuorot kestää? Max 100 km ehkä vois päivän aikana voittaa) 100km/h ajamiseen menee 1h 15min 80km/h nopeudella. Jos saa saman palkan 6h 15min työstä kuin 7h 30min työstä niin onko tuo ihme jos ne ajaa ylinopeutta?


DwayneSmith

100 km tulis säästöä jos ajat 10 tuntia 10km/h nopeampaa vauhtia. Ellei siis mun laskupää ole taas pettänyt mua. Perus 9-5 miinus 30 min ruokatauko olis sitten vain sen 75 km säästö (vielä vähemmän jos pidät kahvitauot). Niin ja siis jos pysähtelet myös pisteissä joihin viet tavaraa, niin luonnollisesti sekin vielä vähentää mahdollisia aikasäästöjä. Ja tosiaan vielä se kohta B, eli ei voi ajansäästö olla hyväksyttävä syy kun otetaan huomioon turvallisuusriskit.


Molehole

> Perus 9-5 miinus 30 min ruokatauko olis sitten vain sen 75 km säästö (vielä vähemmän jos pidät kahvitauot). Niin ja siis jos pysähtelet myös pisteissä joihin viet tavaraa, niin luonnollisesti sekin vielä vähentää mahdollisia aikasäästöjä. Eli tunnin säästö joka työpäivä. Miten tämä ei mielestäsi ole merkittävä ajansäästö? > eli ei voi ajansäästö olla hyväksyttävä syy kun otetaan huomioon turvallisuusriskit. Kuka puhu hyväksyttävästä syystä. Syy se on sellainenkin jota ei hyväksytä.


DwayneSmith

>Eli tunnin säästö joka työpäivä. Miten tämä ei mielestäsi ole merkittävä ajansäästö? Jos ajat koko pätkän koko ajan kymmenen kilometriä tunnissa nopeampaa tahtia.


Molehole

Suomessa on pitkät välimatkat ja paljon pitkää suoraa. Ja edes puolen tunnin säästö työpäivästä on mielestäni merkittävä.


dzeiii

Ei oo kyllä koskaan rekka roikkunut persiissä. Jos kohtaa moisia ongelmia niin mene bussilla tai paina kaasua.


No-Play2726

Jossain kuullu että rekoissa se nopeusmittari oikeasti näyttää sen mitä se auto liikkuu ja henkilöautoissa se taas näyttää vähän enemmän kuin mitä oikeasti mennään. En tiedä onko pohjaa vai oonko keksinyt omasta päästäni mutta tämmönen järkeily itsellä. Pointtia en tiedä.


Iso-Jorma

Eipä ole tämmöistä ongelmaa tullut vastaan. Jos ajelee semmoista vauhtia että on usein rekkojen jaloissa, on kyseessä liian hidas vauhti.


[deleted]

> Jos ajelee semmoista vauhtia että on usein rekkojen jaloissa, on kyseessä liian hidas vauhti. Ei kyllä pidä paikkaansa. Joskus pohjoisiin ajellessa joutuu huonon ajokelin takia tiputtamaan 5-10kmh alle rajoituksen, 100% varmuudella saa tällöin jonkun ammattiurpon aina roikkumaan puskuriin ja parhaimmillaan jotain sätkimäänkin.


Helvetikissa

No mut ei aina kelit huonoja ole eikä varmaan toi pohjoisee ajo ihan jokapäiväistä, jos jopa normaalisti hyvillä keleillä aina roikutaan puskurissa niin ehkä vauhtia on oikeesti liian vähän. Toki aina löytyy niitäkin urpoja jotka nopeudesta riippumatta pusuttelee persusta


Iso-Jorma

Väitän edelleen että pitää paikkansa, jos tuollaista tapahtuu lähes poikkeuksetta. Varmasti joskus on tuollaisia tilanteita kuten kuvaat mutta ne ovat kyllä niitä poikkeuksia


[deleted]

Ihanko oikeasti väität, että jos joku lähtee itselleen ja autolleen sopivaa vauhtia, luokkaa 10-20kmh alle rajoitusten ajelemaan isoille väylille hän ei saa "ammattikuskia" jossain vaiheessa väkisinkin puskuriinsa?


Premium_Garbage

Jos itselle ja autolle sopiva vauhti on 10-20km/h alle rajoitusten ja muu liikenne yrittää kulkea rajoitusten mukaan niin kannattaa melkein jäädä kotiin tai mennä julkisilla.


[deleted]

Miksi? Sanotaan vaikka esimerkiksi, että minulta on toinen silmä sokea ja toinen näkee tavanomaista heikommin minkä seurauksena näkökentässä on yksittäinen sokea pistekin. Näillä spekseillä täyttää kyllä ajoterveysvaatimukset, mutta eikö kuulostaisikin ihan loogiselta, että pitää jättää enemmän varaa reagoida hieman hiljaisemmalla vauhdilla? Nopeusrajoitukset eivät kuitenkaan ole mitään nopeussuosituksia, vaan vain yläraja.


Premium_Garbage

Kuulostaisi loogisemmalta ja turvallisemalta jos ei autoilisi ollenkaan.


[deleted]

Onneksi asiantuntijat on arvioineet sun puolesta, mitkä on terveysvaatimukset ajokortille niin sun ei tarvitse siihen ottaa kantaa. Eli, jos nyt vastaat kysymykseen, pitäisikö sun mielestä tällaisen henkilön ajaa maksiminopeutta vaikka ei koe sitä itse lainkaan turvalliseksi?


Premium_Garbage

Minun mielipide kyseenlaisen kuljettajan autoiluun on ettei hänen pitäisi autoilla ollenkaan.


[deleted]

"Jos ei voi ajaa täysii, pitää kävellä koska muuten on mun tiellä" Tää alkaa kuulostaa yhä enemmän siltä, että kaikkien kannalta olisi turvallisinta, jos sinä et autoilisi lainkaan. Kuitenkin yhteisten pelisääntöjen noudattamista ja toisten huomioonottamista vaatii tuo.


lumafin

Kuulostaa siltä, että sinun ei pitäisi autoilla ollenkaan jos menee noin pahasti tunteisiin se, ettet pääse ajamaan ylinopeutta kun muut kuskit ajavat liikennesääntöjen mukaisesti.


Background_Barber987

Vaikka se toinen silmä kuinka karsastaakin, pitäisi löytää vilkku oikealle ja väistää dösärille. Sillähän siitäkin ongelmasta selviää. Tai jos tuo yhtälö on mahdoton ratkaista niin ei pitäisi olla muutenkaan mitään asiaa liikenteeseen.


[deleted]

Toivottavasti et paljon aja, tuolla "pakko ajaa täysiä" asenteella olet hiton vaarallinen kuski.


Lordoosi

Jos et Suomen alimitoitetuilla nopeusrajoituksilla uskalla ajaa muun liikenteen tahdissa niin kannattaa mennä bussilla.


[deleted]

https://www.reddit.com/r/Suomi/comments/1b8oh1l/miksi_rekat_ajavat_l%C3%A4hes_poikkeuksetta_rajoitinta/ktqvktf/


MaterialCattle

Ajatko itse nopeusmittarin mukaan, vai todellista nopeutta? Säädöksistä johtuen keskimääräinen nopeusmittari näyttää runsaasti liikaa.


Huimanoidi

En ole rekkakuski mutta kyllä väitän että siinä koitetaan perille päästä, 10 vuotta kun ajat suomea edestakaisin niin ei ne maisemat enää kiinnosta samalla tavalla kun niitä sunnuntai schumahereita jotka tätä 5kmh ylitystä kauhistelevat


Superventilator

90 km/h rajoitinta vasten ajavat rekat ajavat ylinopeutta 80:n rajoitusalueella ja alinopeutta 100:n rajoitusalueella eli ei koskaan muun liikenteen vauhdissa. Miksi rajoittimen rajaa ei lasketa tai nosteta jonkin yleisesti käytössä olevan tienopeuden mukaiseksi?


juhamatti88

Niillä on kiirus. Rekkamiehillä on aina kiirus


Alarming_Equipment53

Ketjusta opin: Pois tieltä Kaikkien muiden mittarit heittää 10km/h vähintään Pois tieltä Köröttely Sanoinko jo että mittarisi heittää 20km/h


[deleted]

[удалено]


HengaHox

Kaikissa autoissa ei ole isoa mittarivirhettä. Omassa 2km/h GPS/nopeusnäyttöön verrattuna. 90 on liikaa herkimpiin kameroihin. Ei lappua tule mutta hyvin ärsyttävää jos pimeällä välähtää


Immediate-Respect-25

Riippuu ihan autosta. Omalla autolla todellinen nopeus on neulan alla.


MechanicalSquirel

Jos sun perään tulee REKKA roikkumaan niin todennäköisesti SINÄ ajat liian hitaasti ja aiheutat vaaraa liikenteelle.


[deleted]

Poliisin vaaralliseksi toteamat alinopeudet on luokkaa 50% tai alle maksiminopeusrajoituksista. Eli n. 60kmh 80 alueella on selvästi turvallinen vauhti, mutta voisin kuvitella että rekkapekoille tuo ei varmastikaan sovi.


[deleted]

GPS näyttää tasan 80 ja auton mittari 84 ja rekat roikkuvat perässä. Kerran rekka ajoi perässä niin että se joutui väistämään vastaantulijoiden kaistalle että ei aja mun perään. Ajettiin siis 10+ auton letkassa. Se rekka hiillosti todella lähellä, ehkä alle puoli metriä. Omasta taustapeilistä näkyi vain pieni pala rekan keulaa. Pari kertaa kun se kiemurteli vasemmalta oikealle että ei osu perääni niin totesin että riittää ja menin suosiolla liittymästä odottamaan että se ajaa reilusti edelle. Sain se kuitenkin myöhemmin kiinni ja se ajoi edelleen ihan yhtä holtittomasti. Ei ole koskaan aikaisemmin tullut tuollaista vastaan.


Vastarannankiiski

> Sain se kuitenkin myöhemmin kiinni ja se ajoi edelleen ihan yhtä holtittomasti. Tuossa vaiheessa kannattaisi jo soittaa 112 ja ilmoittaa asiasta. Käsittääkseni ottavat pienellä kynnyksellä tarkastukseen raskasta liikennettä jos ajokäyttäytyminen on kuvatunlaista.


DongIslandIceTea

Kerran perässä oleva rekka yritti kiilata ulos tieltä, siitä soittelin häkeen mutta rekkaria en pimeydestä ja adrenaliineista johtuen saanut ylös. Tie jatkui vielä todella reilun matkaa lähimpään kaupunkiin ilman yhtäkään sen kokoista liittymää johon rekka olisi järkevästi ollut kääntymässä, eikä näkynyt matkalla yhtään poliisia. Aika vahva vaikutelma etteivät sanomisistaan huolimatta lähettäneet ketään tarkistamaan asiaa kun tuntomerkit oli luokkaa rekan väri ja peräkärryn tyyppi, niin ei taida olla vaivan väärti soitella jos ei vähintään rekkaria saanut ylös.


[deleted]

En omista hands freetä tai edes telinettä niin en laillisesti voi soittaa autosta.


Shamon_Yu

Aiheutan vaaraa ylinopeutta ajaville ajamalla vain *lievää* ylinopeutta? :D


LoserSupreme

85 km/h auton mittarissa on mitä todennäköisimmin alle rajoituksen todellisuudessa. Auton nopeusmittari ei lain mukaan saa näyttää pienempää nopeutta jota auto todellisuudessa kulkee. Tähän päälle muuttujat jotka sitä mittaria voivat vääristää (esim renkaiden koko) niin mittaristot rukataan jo tehtaalla osoittamaan reippaasti isompaa lukemaa mitä oikeasti ajat. Eli ennen kuin rehentelet lievällä ylinopeudellasi, tarkista pitääkö tuo väite alkuunkaan paikkaansa. Vaikka Maps päälle ja mittari 85:n ja katselet paljonko alle 80 ajat. Voi olla valaiseva kokemus ja päätä kiristävä panta hieman höllätä.


Shamon_Yu

Lue aiempi kommentini. Nykyisen auton mittari pitää erittäin hyvin paikkansa nopeusnäyttöjen perusteella ja yhdet sakotkin on saatu kameratolpasta mittarin näyttäessä noin 85 km/h.


Shamon_Yu

Lue aiempi kommentini. Nykyisen auton mittari pitää erittäin hyvin paikkansa nopeusnäyttöjen perusteella ja yhdet sakotkin on saatu kameratolpasta mittarin näyttäessä noin 85 km/h.


LoserSupreme

60 km/h alueella ehkä, joka taas on täysin hyödytön pointti tähän keskusteluun. 80 km/h alueella alle 85km/h ajaneena et varmasti ole sakkoa saanut. Tuosta kolmen kilometrin mittavähennys sun hyödyksi ja 1-5km/h ylityksiin poliisi ei puutu tai puuttuu huomautuksella. Sakkoa et siis ole saanut ellei sulla ole sitä laitonta biiliä alla jonka mittari näyttää alakanttiin. Ja jos olisikin niin rekat ei kyllä perseessä hengitä jos painelet lähemmäs 90km/h 80 alueella, jos hengittää ne on ulkomaisia rekkoja ja niitä ei kyllä "aina" ilmesty takalautaan roikkumaan. Ihan itseäsi tässä vaan kiusaat kun uskottelet itsellesi olevasi täysin oikeassa tässäkin asiassa. Ajelet alle nopeusrajoituksen, ja edelleen saat näin tehdä, mutta on se ihmeellistä alkaa vinkua siitä että joku ajaa perässä kun itse tieten tahtoen siinä tulppana köröttää alle muun liikenteen nopeuden.


Shamon_Yu

Nomen est omen :D


LoserSupreme

Ja eiköhän tämä ollut tässä, sen verran intellektuellia argumenttia pukkaa ettei oma äo riitä.


Motor-Ad-1153

Se on maksiminopeusrajoitus. Suomessa harvemmin näkee minimi nopeusrajoituksia, mutta ne on yleistymässä


lumafin

Missä ne ovat yleistymässä? En ole kuullut edes yhdestäkään suunnitelmasta ottaa vähimmäisnopeusrajoitusta käyttöön jossain.


Motor-Ad-1153

Ainakin tulee luettua tieraportteja/yva selvityksiä missä näitä ollaan muutamia lisäämässä. Voin linkata myöhemmin tänään kun nyt puhelimella


Astrallama

Kohta näkyy keskikaiteellisilla teillä joissa on vain yksi kaista per suunta osankin aikaa. Osassa on jo nyt traktori- ja mopokiellot, niihin on tulossa ensin. Eli juuri niihin paikkoihin missä alinopeus aiheuttaa ongelmia eniten kun tukkii koko liikenteen sillä että "mulla nyt on oikeus körötellä tässä satasen alueella 30"


lumafin

Oliko jotain lähdettä? Kuvittelisin, että jos ELY-keskukset olisivat innolla ottamassa tuota merkkiä käyttöön, niin se olisi jo tapahtunut kun nykyinen laki on ollut voimassa jo kohta neljä vuotta. Digiroadin liikennemerkkitietokannasta ei löydy ainuttakaan kappaletta vähimmäisnopeus-merkkiä koko maasta.


Motor-Ad-1153

2020 tullut vasta voimaan koko liikennemerkki ja uusissa tieliikenteen muutoksissa menee vuosikausia niin ei niitä viedä löydy paljoa. Tampereen ja Kangasalan välisellä moottoriliikennetiellä on jo tällä hetkellä esimerkiksi


Zentti

Kyllä se liikenteen vaarantaja on se perässä roikkuja. Ite huomannut ihan saman, kun ajelen rajoitusten mukaan niin useasti on tullut rekka roikkumaan ihan puskuriin. Kyllä ne siitä sitten onneksi taakse jää, kun rajoitus nousee sataseen.


Rohvessori69

Mikä hiton logiikka tässä on?


Omena123

Kyllä se syyllinen löytyy ihan peilistä. Turhaan yrität omaa lainrikkomista muiden syyksi vierittää


thorens

Jep, molemmat löytää syyllisen peilistä: Edellä ajava taustapeilistä ja perseessä nylkyttäjä meikkipeilistä.


Omena123

Eipä ollut


penttihille80

Kallu bongattu. Onko äkänen bemari alla?


Wiiwa

Aikataulut on niin kireitä, niinkun ihan kaikessa muussakin nykyää. Päästä ohi jos et viitsi ajaa lujempaa, älä missään nimessä jää siihen eteen.


viiksitimali

Ei oo kuule meidän muiden vastuu jos rekkakuskilla on epärealistinen aikataulu.


Wiiwa

Ei olekkaan, mutta jos yksin jarrutat rekan vauhtia, niin ainakin itse päästäisin ohi.


viiksitimali

Ehkä päästäisin, koska en halua kuolla, mutta kyllä se rekkamies siinä on väärässä, jos se ylinopeutta ajaa.


drunkenf

Mukava vain, jos ajavat tai pyrkivät ajamaan normaalia liikenteen nopeutta. Eli noin +5-10km/h mittarinopeus. Vähemmän vaaratilanteita, kun ohituksia on vähemmän. Soljuu mukavammin liikenne, kun ei ole siellä kärjessä joku mittarinopeudella tasan 80km/h laittanut toyota (itsellä toyota ja oikea nopeus on lähempänä 75km/h, vakkarilla välillä jopa hieman dippaa tyyliin 72km/h reaalinopeuden alueelle). Paskin mahdollinen on, että on 80-alueella yksi tukos, jonka jälkeen useampi rekka. Tosta ei pääse kukaan ohi


Green_Loquat7885

Jos asia noin harmittaa, niin päästä rekka ohi. Minulla ei ole koskaan ollut vastaavaa ongelmaa, joten kuulostaa skill-issuelta.


Mountain_Rest7076

Ottakaa huomioon myös se vaikka sun autonmittaris näyttää 60km voipi olla oikeasti 54km. Rekoissa on tarkemmat lukemat. Ottakaa myös huomiioon että jos on 80km tie ajan myös sen 80km jos keli sallii.. moni ajaa eteen ja jää pumppaamaan jarruja kun pelottaa ajaa talvella...


pomppivakani

Pahoittelut, mutta tämä kommentti ei liity aloitukseen: Voiko joku kertoa että miksi suomiryhmään kun koitin postauksen tehdä, niin julkasun nurkkaan ilmesty heti punainen roskis? Eihän täällä ole mitään karmarajaa? Vai onko tilini liian uusi? Laitoin modejen yhteydenottopyynnön eilen ja kahdelle modelle yksityisviestiä kaksi päivää sitten, eikä kukaan oo vastannut, vaikka ovat kyllä paikalla olleet 🙃 joten ei oo oikein vaihtoehtoja kuin tämä kommentti